Naista purtiin huuleen ja kopeloitiin kotiovella – miehille ehdollista

DNA-testit eivät oikeuden mukaan tukeneet väitettä raiskauksesta.

Espoon käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Miehet olivat seuranneet naista juna-asemalta tämän kotiovelle aamuyöstä joulukuussa 2012. Naisen kotiovella toinen miehistä oli oikeuden mukaan ottanut naista käsistä kiinni ja toinen oli suudellut ja purrut naista huulesta. Oikeuden mukaan suutelija oli myös kourinut naista rintakehän alueelta.

Nainen oli myöhemmin kertonut miehen myös tunkeutuneen häneen. Oikeuden mukaan nainen ei kuitenkaan ollut tuonut asiaa heti ilmi poliisille tai hänet tutkineelle lääkärille. Myöskään DNA-testit eivät oikeuden mukaan tukeneet väitettä raiskauksesta.

Tästä syystä miehiä ei tuomittu raiskauksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Suomalaisten SS-miesten osallisuus Kaukasuksen teloituksiin varmistui, kertoo Kansallisarkiston selvitys

Kansalaisjärjestöt: Al-Holin leirillä olevia lapsia ei voida erottaa vanhemmistaan

Eduskunnassa keskustellaan Marinin hallitusohjelmasta – "Pääministerin valitsi kansan sijaan sosiaalidemokraattien puolue-eliitti"

Kemikaalivarastoon tunkeuduttiin Espoossa: yksi loukkaantui, epäillyt poistuivat paikalta – Merivartiosto tehostaa rajavalvontaa pääkaupunkiseudulla

Näitkö mustaan huiviin naamioitunutta miestä sunnuntai-iltana Keljonkankaalla? Poliisi pyytää havaintoja kaupan ryöstäjästä

Kokous käynnissä: Hallitus käy läpi linjaansa al-Holin suomalaisten auttamisesta

Pelti rytisee usein Nelostiellä Viitasaaren ja Pihtiputaan välillä – mutta mistä onnettomuudet johtuvat?

Presidentti Niinistö on välittänyt Viron presidentin Kersti Kaljulaidin anteeksipyynnön Suomen pääministerille ja hallitukselle

Joululaulut kaikuvat kovaa, mutta monille liian korkealta – Musiikkikasvatuksen lehtori selittää, mistä on kysymys

Laula vielä kerran – katso tallenne kauneimmista joululauluista Kaupunginkirkosta Jyväskylästä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.