Neljälle suomalaisravintolalle yksi Michelin-tähti

Tuoreessa Michelin-oppaassa Pohjoismaihin on nimetty kaksi uutta kolmen tähden ravintolaa.

Neljä suomalaisravintolaa on saanut yhden Michelin-tähden, kun Michelin on julkistanut tuoreen pohjoismaisen hotelli- ja ravintolaoppaansa. Yhden tähden ravintolat ovat Ask, Chef & Sommelier, Demo ja Olo.

Kaikki palkitut ravintolat sijaitsevat Helsingissä. Kaikki niistä ovat saaneet yhden tähden myös aiempina vuosina, viimeksi nelikko palkittiin vuosi sitten.

Suomen toistaiseksi ainoa kahden Michelin-tähden ravintola on ollut jo toimintansa lopettanut Chez Dominique.

Lisäksi neljälle helsinkiläisravintolalle on myönnetty Bib Gourmand -tunnustus. Bib Gourmand -ravintoloissa saa ravintolaoppaan mukaan erinomaista ruokaa kohtuulliseen hintaan. Tunnustuksen saivat Boulevard Social, Emo, Farang ja Gaijin.

Myös Bib Gourmand -nelikko on sama kuin viime vuonna.

Vuosi sitten Michelin palkitsi yhdellä tähdellä myös helsinkiläisen Luomon ja Bib Gourmandilla niin ikään helsinkiläisen Pure Bistron. Molemmat ravintolat ovat sulkeutuneet.

Tuoreessa Michelin-oppaassa Pohjoismaihin on nimetty kaksi uutta kolmen tähden ravintolaa. Ne ovat oslolainen Maaemo ja kööpenhaminalainen Geranium. Ne ovat ensimmäiset ravintolat Pohjoismaissa, jotka saavat kolmen tähden arvion.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.