Nelostiellä Jyväskylän pohjoispuolella liikenneonnettomuus – henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa

Jyväskylän pohjoispuolella Nelostiellä on sattunut kuolemaan johtanut onnettomuus. Onnettomuuspaikka on Kirrin liittymän ja Matinmäen välillä olevalla tieosuudella. Hätäkeskus sai tiedon onnettomuudesta sunnuntaina alkuillasta hieman kello viiden jälkeen.

–  Kyseessä on henkilöauton ulosajo, ja ilmeisesti siellä on yksi uhri. Odotamme saapuvaksi poliisin tutkintalautakuntaa ja hinausautoa, joka nostaa mytyssä olevan auton ojan pohjalta, päivystävä palomestari Pentti Partanen kertoi STT:lle.

Keskisuomalaiselle Partanen arvioi, että onnettomuus olisi voinut sattua jo viime yönä tai jopa eilisen päivän aikana. Ulosajaneen auton havaitsi ohi ajanut polkupyöräilijä.

Partasen mukaan tieolosuhteet olivat onnettomuushetkellä kuivat.

Pelastuslaitos ohjaa onnettomuuspaikalla liikennettä yhtä ajokaistaa pitkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Jämsän Vilja Rockissa osattiin ottaa korona huomioon: paikalla olleiden mukaan festaria olisi vaikea hoitaa paremmin – katso kuvasarja!

16-vuotias tyttö riehui vasaran kanssa nuorisokodissa ja yritti ryöstää miehen puukolla uhaten kadulla Jyväskylässä –  tuomittiin ehdollista vankeutta

STM on tehnyt arviolta 100 miljoonan euron esityksen suojavarusteiden hankinnasta Huoltovarmuuskeskukselle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.