Nelostien liikenne katkaistiin

Nelostiellä Äänekoskella sattui kaksi liikenneonnettomuutta lähes peräkkäin sunnuntaina iltapäivällä. Onnettomuuspaikka sijaitsee pohjoiseen päin menevällä kaistalla Hirvaskankaan jälkeen.

Ensin kello 15 tienoilla peräkärryllinen henkilöauto oli poikittain tiellä keula väärään suuntaan. Onnettomuuden syytä ei kuitenkaan vielä tiedetä. Tilanne oli ongelmallinen erityisesti raskaalle liikenteelle, koska tiellä olleen auton joutui ohittamaan koukkaamalla pientareen kautta.

Tämän jälkeen samalla paikalla sattui kahden henkilöauton välinen peräänajokolari. Henkilöautoa kuljettanut mies oli todennäköisesti hidastanut vauhtiaan onnettomuuspaikalla, mutta takana tulleen auton kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa tarpeeksi ajoissa. Päivystävän palomestarin Janne Grundströmin mukaan jälkimmäisenä tullut auto pamautti edellään kulkeneen perään niin kovalla vauhdilla, että törmänneen auton turvatyynyt laukesivat.

Törmätyssä autossa oli mieskuljettaja ja jälkimmäisessä autossa vanhempi pariskunta. Kaikki kolme vietiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Sen sijaan autot vaurioituivat pahasti.

Pohjoiseen menevä liikenne takkuili kaikkiaan parin tunnin ajan onnettomuuspaikalla. Liikenne jouduttiin myös katkaisemaan noin puoleksi tunniksi peräänajokolarin jälkeen, minkä vuoksi tapahtumapaikalle muodostui jopa kilometrin jono.

Onnettomuuksista ei ollut haittaa vastaantulevalle liikenteelle, sillä kaistojen välissä on kaide.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja

THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20

Keski-Suomen kutsunnoissa pitää olla suojamaski – pojat armeijaan pääosin talvella 2022

Keski-Suomessa ei uusia koronatartuntoja, koko Suomessa 20 uutta tapausta – katso tästä kuntakohtainen listaus

Kolme neljästä kateissa olevista on miehiä – suurin osa nuorehkoja

Ministeri Saarikon vaatimus toiselle koronavirustestausjärjestelmälle saa kannatusta Husin diagnostiikkajohtajalta –  toiminta voitaisiin saada käyntiin kuukausissa

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.