Niinistö puheessaan: EU-vaaleissa kyse Suomen tulevaisuudesta

Presidentti Sauli Niinistö kannustaa suomalaisia rohkeisiin päätöksiin murrosaikana.

– On luotava uutta, mutta on myös purettava vanhaa, pysyväksikin luultua, Niinistö sanoi uudenvuodenpuheessaan.

Niinistö muistutti, että maailman vaurauden uusjaon ja teknologisen murroksen vuoksi monet tutut tehtävät loppuvat ja ammatit katoavat. Se näkyy yt-neuvotteluina ja irtisanomisina.

– Mutta on huomattava, että samalla syntyy kokonaan uusia ammatteja ja uusia mahdollisuuksia. Kyllä meistä niihinkin on.

Niinistön mielestä Suomella on muuttuvassakin maailmassa selvät vahvuutensa, kuten hyvin koulutettu kansa, joka luottaa demokratiaan, oikeusvaltioon ja tasa-arvoon.

– Yhteiskuntamme ei ole särötön, mutta se on yhä kestävää tekoa.

Niinistö kannusti suomalaisia myös rehelliseen keskusteluun Euroopan tulevaisuudesta. Suomen tie on presidentin mukaan eurooppalainen, mutta suomalaisten on tiedettävä, minne se vie ja myös vaikutettava siihen.

Asiantuntija: Niinistöltä vahva kannanotto integraation puolesta