Niinistön viesti Mikkelin torilla: Olkaa onnellisia ja auttakaa toisianne

Niinistö painotti, että Suomi on vakaa maa, ja suomalaisissa on tahto pitää sataa vuotta juhlivaa kotimaata pystyssä.

Aurinko antoi parastaan heinäkuisena lauantaina Mikkelin torilla. Sadat ihmiset saapuivat heiluttamaan, kättelemään ja kuuntelemaan presidentti Sauli Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota.

– Älkää nyt vielä taputtako. Ette tiedä, mitä kuulette, presidentti nauratti yleisöä.

Niinistön puheen viesti kansalle oli selvä: olkaa onnellisia ja muistakaa auttaa toisianne. Niinistö painotti, että Suomi on vakaa maa, ja suomalaisissa on tahto pitää sataa vuotta juhlivaa kotimaata pystyssä.

Presidentti muistutti, että talous on kasvun polulla ja työttömyys hellittää nyt otettaan.

– Siis aurinko paistaa, presidentti summasi.

Lennulle terveisiä

Presidentti kysyi, miltä tuntuu asua maassa, jonka kansalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisimpia. Pienen epäröinnin jälkeen kansa hurrasi. Niinistö nosti esiin myös Ylen tällä viikolla kertoman uutisen, jonka mukaan suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä elintasoonsa. Kansan joukosta kuului muutamia murahduksia.

Presidentti päätti puheensa toteamalla, että suomalaiseen luonteeseen kuuluu vastuu ja vastuunkantaminen. Hän sanoi, että vastuu voi joskus tuntua painavalta hartioilla.

– Meillä kaikilla on vastuuta. Sitä on kannettava aina oman mittansa mukaan, presidentti muistutti.

Puheen jälkeen presidentti Niinistö ja rouva Haukio lähtivät tungeksivan väkijoukon keskelle. Nimikirjoitukset vaihtoivat omistajaa, kamerat räpsyivät ja presidenttiparille esitettiin hyvän kesän toivotuksia ja musiikkiesityksiä.

Laajaa julkisuutta maailmallakin saanut Lennu-koira ei jäänyt unohduksiin.

– Veisittekö terveisiä Lennulle, väkijoukosta huudahdettiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Lojuuko pyöräsi parkissa? Kannattaa käydä hakemassa talteen – Jyväskylä siivoaa hylätyt pyörät keskustan parkeista marraskuun alussa

Vinkki linnunruokapöntössä olleesta huumekätköstä johti poliisin "harvinaisen suuren" nettihuumekaupan jäljille – pääepäillyiltä löytyi rynnäkkökivääreitä ja käsikranaatteja

Keski-Suomen keskussairaalassa kuohuu – kymmenet ylilääkärit harkinneet irtisanoutumista: "Homma on täysin hukassa ja Novaan siirtymisestä on tulossa täydellinen katastrofi"

Kaksi 17-vuotiasta tyttöä kuoli ja yksi samanikäinen loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa Jalasjärvellä – kuljettajalla ajokortti

Yön uutiskooste: Hallitus korottaa kaivosyhtiöiden vakuusmaksuja, USA painostaa Turkkia lopettamaan hyökkäyksensä kurdeja vastaan, Suomi äänesti EU:sta 25 vuotta sitten

Yöhön venyneissä brexit-neuvotteluissa ei läpimurtoa – neuvotteluja jatketaan

Tarkkana asuntokaupoilla: Yhä useampi taloyhtiö ei salli lyhytaikaista vuokrausta tai liian nuoria asukkaita

Hallitus aikoo korottaa kaivostoiminnan haittoja korvaavia vakuusmaksuja, sanoo elinkeinoministeri Kulmuni

THL: Erot lapsiperheiden kokemassa hyvinvoinnissa yllättävän systemaattisia

Suomalaiset ottivat 25 vuotta sitten kantaa EU-jäsenyyteen –  56,9 prosenttia äänesti "kyllä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.