Noin puolet suomalaisista on käyttänyt Omakanta-palvelua – Jyväskylässä käyttö aktiivista

Noin puolet koko Suomen aikuisväestöstä on käyttänyt Omakanta-palvelua, selviää Kanta-palveluiden tuoreesta tiedotteesta. Vuonna 2018 käyttäjiä oli yli kaksi miljoonaa, joista vajaa neljäsosa asuu pääkaupunkiseudulla.

Yleisin kotikunta Omakannan käyttäjien keskuudessa on Helsinki, jossa asuu 13 prosenttia käyttäjistä. Seuraavaksi eniten käyttäjiä on Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa ja Joensuussa.

Omakannan käyttäjät toivovat, että heidän tietonsa näkyisivät palvelussa mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä erot tietojen arkistoinnin nopeudessa vaihtelevat vuorokaudesta jopa pariin viikkoon.

Kymmenessä suurimmassa kunnassa Omakannan käyttäjien osuus kunnan väkiluvusta on kaikissa noin 40 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.