Noin tuhat marssi Unelmasta totta -tapahtumassa Jyväskylässä

Jyväskylän keskustassa keskiviikkona järjestettyyn Unelmasta totta -mielenilmaukseen osallistui poliisin arvion mukaan noin tuhat ihmistä. Mukana marssinut Matilda Kivelä kuvaili STT:lle tapahtumaa rauhalliseksi.

- Tunnelma oli alusta loppuun asti hyvä, eikä mitään häiriöitä näkynyt, hän kertoi mielenosoituksen päätyttyä.

Rasismia vastustava kulkue kiersi poliisin kanssa etukäteen sovittua reittiä kaupungin keskustassa ja pysähtyi kaupungintalon eteen.

Poliisinkin mukaan tapahtuma sujui rauhallisesti. Sisä-Suomen poliisilaitos lähetti tiedotteessaan kiitoksia mielenilmaisuun osallistuneille asiallisesta käytöksestä sekä hyvästä hengestä ja yhteistyöstä.

Viime lauantaina Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoitus Jyväskylässä muuttui väkivaltaiseksi mellakaksi.