Nokian vesiepidemian vakuutuskorvauksia alettu maksaa

Nokian vesiepidemiasta on maksettu ensimmäiset vakuutuskorvaukset. Vakuutusyhtiö Ifin lakimiehen Hilkka Roiha-Lindbergin mukaan korvauksia on tähän mennessä maksettu noin kymmenelle hakijalle, jotka ovat kaikki olleet yksityishenkilöitä.

Ensimmäisenä korvatuissa tapauksissa on ollut kyse muun muassa lääkärikäynneistä, lääkkeistä ja matkakuluista, ja niissä korvaussummat ovat olleet korkeimmillaan 250 euron luokkaa. Yhtiö ei ole vielä ratkaissut tapauksia, joissa on haettu korvauksia palkanmenetyksistä.

– Niiden käsittely on aina vähän hitaampaa, koska niihin pyydetään työnantajalta muun muassa palkkatodistuksia. Korvaukset ansionmenetyksistä sitten korottavatkin summia kunnolla, jos on joutunut olemaan esimerkiksi kolmekin viikkoa pois töistä, Roiha-Lindberg huomauttaa.

Tähän mennessä hakemuksia on tullut Nokialta noin 60, jotka koskevat yli 110:tä ihmistä. If ennakoi, että hakemuksia tulee kevään mittaan kaikkiaan satoja.

Nokian kaupungin vastuuvakuutuksen maksukatto on miljoona euroa. Sen jälkeen kun vakuutuskorvaus on ylittänyt sen, kaupunki maksaa korvaukset itse.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.