Noona Hentilällä on harvinainen työ, jota hän ajattelee tekevänsä yliluonnollisten voimien seurassa: "En ole mielelläni yksin näissä vanhoissa taloissa"

Oletko koskaan ajatellut, millaista elämää on elänyt tuvan nurkassa hiljaa seisova kaakeliuuni? Harva on, mutta ehkä kannattaisi.

Tänään kiinnostuksen keskipisteenä on Asikkalan Viitailassa vanhan, jo tyhjilleen jääneen hirsitalon olohuoneen nurkassa seisova kauniin vihreä kaakeliuuni. Se on todennäköisesti valmistettu 1800-luvulla, ollut ensin lämmittämässä asuntoa Helsingissä ja siirretty sieltä paloina Asikkalaan 1910-luvulla.

– Talon omistajan eno oli nuohoajana Helsingin Kalliossa, uuni on todennäköisesti sieltä peräisin. Hienoja uuneja on siirtynyt muualle Suomeen esimerkiksi Katajanokalta, kun siellä oleviin taloihin tuli keskuslämmitys 1920-luvulla. Niitä saattaa löytyä nykyään hassuista paikoista, sanoo Noona Hentilä, hollolalainen kaakeliuunien purkaja.

Hentilä rapsuttelee varovasti kaakeleiden takaa savilaastia ja irrottaa sitten kaakelin hyvin varoen. Uuni puretaan, ja sen kolmas elämä alkaa seuraavaksi Lopella vanhan pappilan salissa.

Hentilä alkoi kaakeliuunien purkajaksi kymmenen vuotta sitten, kun tuttava vinkkasi, että työlle olisi kysyntää. Ammatiltaan Hentilä on tanssiteatterin puvustaja, mutta viime aikoina hän ei niitä hommia ole tehnyt. Kaakeliuunit työllistävät sen verran, että työllä tulee toimeen.

– Asiakkaat ovat usein rikkaita etelähelsinkiläisiä, jotka maksavat hyvää palkkaa, Hentilä toteaa.

Vanhan kaakeliuunin siirtäminen ei ole ihan edullista. Hentilä laskuttaa purkamisesta sopimuksen mukaan, mutta jos vanhojen uunien keskimääräinen myyntihinta on noin 2 500 euroa, purkuun ja dokumentointiin menee summasta suurin osa. Loppu jää voitoksi. Uuden omistajan puolestaan pitää palkata itselleen taitava muuraaja, jonka työ maksaa yleensä noin 5 000 euroa. Taitavia vanhojen uunien muuraajia ei ole montaa.

– Purkaminen ei ole vaikeaa, mutta se pitää tehdä hitaasti ja huolellisesti, koska kaakelin reunat ovat hyvin herkkiä. Aloittelija voi tehdä virheitä. Muuraaminen on sitten vaikeaa. En suosittele, että sitä lähdetään itse yrittämään, Hentilä sanoo.

Jokaisen uunista irrottamansa Kaakelin Hentilä numeroi tarkasti. Palat osuvat yhteen millilleen, joten ne on koottava uudestaan samassa järjestyksessä. Irrotetut kaakelit liotetaan vedessä laastista puhtaiksi, kuivataan, pakataan ja varastoidaan. Yhden uunin kaakelit painavat jopa 600 kiloa. Niiden kantaminen on fyysisesti raskasta, mutta Hentilälle mieluisaa puuhaa.

Nykyään uuneja siirretään usein siksi, että Helsingissä on kalliit neliöt ja uuni vie tilaa esimerkiksi keittiössä. Hentilän mielestä uunin siirtäminen ei ole väärin, niitä on aina siirrelty. Joskus tosin käy niin, että omistaja ei ymmärrä, miksi purkamisesta pitäisi maksaa ja heittää uunin mieluiten sirpaleina kaatopaikalle. Joskus uuni on suojeltu, eikä sitä saa purkaa.

Ostajina ovat ihmiset, joilla on paitsi rahaa myös tilaa. Edullisempia uuneja menee ihan tavallisille ihmisille, jotka arvostavat vanhaa. Mihin tahansa huoneeseen uunia ei kuitenkaan voi muurata, koska se painaa yli 2 000 kiloa ja vaatii perustukset.

– Kerran yksi asiakas halusi uunin koristeeksi, mutta lattia ei olisi kestänyt sitä. Täytin uunin laastin sijaan uretaanilla. Teatterilla oppi, että kaikki voi olla lavastetta, Hentilä kertoo.

Vanhoista uuneista on usein niukasti tietoa saatavilla. Monesti niiden ulkonäkö on myös muuttunut matkalla. Suurista saleista tavallisiin huoneisiin lyhennetyistä uuneista saattaa puuttua melkein metrin pätkä kaakelia ja koristeellisimmat kaakelit on irrotettu koristeiksi muualle.

Hentilä sanoo, että on herran hallussa, millaisia uuneja milloinkin sattuu olemaan saatavilla. Joskus uunit löytävät ostajan nopeasti, joskus menee kolmekin vuotta uutta kotia etsiessä. Nyt suosittuja ovat valkoiset kruunu-uunit.

– Joskus ostajat olettavat, että kaakelit ovat kuin Sokokselta haettuja priimoja lautasia, mutta niissä on aina myös kolhuja. Kolhut voidaan kuitenkin korjata.

Monesti remontoidaan kohteita, joihin tarvitaan juuri tietynlaiset uunit. Esimerkiksi Lauttasaaren kartanoon menivät Hentilän purkamat kaakeliuunit, joita kartanon remontista vastanneet arkkitehdit olivat epätoivoisina etsineet.

Hentilä tekee työtään ympäri vuoden, vaikka vanhoissa taloissa on usein kylmää ja pimeää. Työparinaan hänellä on usein tuttu muuraaja.

– En ole mielelläni yksin näissä vanhoissa taloissa. Täällä ei ehkä ole kummituksia, mutta toisissa paikoissa on paljon aktiivisuutta, Hentilä sanoo.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Etelä-Suomen Sanomissa 18.1.2019.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .