Noora Räty Linnan juhlissa: Ulkomailla tajuaa, kuinka hyvin asiat ovat Suomessa

Sarjatauko osui hyvään kohtaan jääkiekkomaalivahti Noora Rädyn kalenterissa. Räty sai kutsun Linnan juhliin ja pääsi paikalle, kun jääkiekkovelvoitteet eivät osuneet päällekkäin itsenäisyyspäivän kanssa.

–  Olen ollut puolisentoista viikkoa Suomessa ja palaan Kiinaan 7. joulukuuta. Pikkuisen tämän viikon treeneistä piti nipistää, mutta ne sain sovittua valmennuksen kanssa, Räty tuumii.

Kutsu Linnan juhliin oli Rädylle ensimmäinen. Viime talvena hän kartutti arvokisamitaliensa kokoelmaa olympiapronssilla. Räty, 29, on torjunut kansainvälisissä kaukaloissa jo yli vuosikymmenen ajan.

Kotimaisten sarjojen lisäksi hän on pysäyttänyt kiekkoja muun muassa Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Nyt hän edustaa kiinalaista Shenzheniä, joka pelaa Kanadan naisten pääsarjaa.

–  Koti on Suomessa, ja Suomella on paikka sydämessä. Ulkomailla ollessa tajuaa, kuinka hyvin asiat ovat Suomessa. Suomea oppii arvostamaan, kun on ulkomailla. Suomessa on esimerkiksi hyvä sosiaaliturva ja puhdas ilma, Räty sanoo.

Hänellä on selkeä näkemys siitä, miten eri maiden kansalaiset pitävät monikansallisissa joukkueissa esillä itseään ja kotimaataan.

–  Suomalaiset ovat isänmaallisia, mutta eivät tuo sitä samalla tavalla esille kuin esimerkiksi yhdysvaltalaiset. He ovat sellaisia, että Amerikka, Amerikka ja Amerikka, ihan kuin ei olisi muita paikkoja, Räty naurahti.

Rädyn joukkue matkustaa kahden mantereen välillä peleihin, joten kulttuurieroja hän näkee edelleen.

Huhtikuussa maalivahti haluaa olla Suomessa, kun naisten maailmanmestaruudesta pelataan Espoossa.

–  Kyllähän niitä MM-kotikisoja odottaa. Kisat ovat viiden minuutin matkan päässä takapihalta, joten kisat ovat pikku-Nooran unelma, Räty sanoo.

Räty oli mukana jo vuoden 2009 MM-kotikisoissa Hämeenlinnassa, mutta odottaa erityisesti kevättä.

–  Edellisten kotikisojen aikaan olin vielä kuin pikkulapsi. En ollut vielä edes lähtenyt yliopistoon Yhdysvaltoihin, Räty tuumi ja korosti haluavansa kokea kotikisat kotikaupungissaan ja Suomen joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluvana pelaajana.