Nordean Kangasharju: Leikkaaminen koulutuksesta huolestuttavinta

Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju pitää huolestuttavana, että hallitus on leikkaamassa koulutuksesta ja innovaatiorahoituksesta. Koulutuksesta ollaan leikkaamassa 600 miljoonaa euroa ja innovaatiorahoittaja Tekesin määrärahoista 100 miljoonaa.

Kangasharju huomauttaa Nordean aamukatsauksessa, että näitä leikkauksia tehdään saman verran kuin mitä "siltarumpuihin" eli muun muassa tiestöön panostetaan.

Innovaatioiden rahoitus on hänen mukaansa jäämässä Suomessa entistä enemmän jälkeen vertailumaista.

– Kokonaisuudessaan ohjelma on kuitenkin edeltäjäänsä selvästi linjakkaampi. Pyrkimyksenä on selkeästi Suomen talouden palauttaminen ihmisten ilmoille.

Uudistusten ja säästöjen ajoitus herättää Kangasharjun mielestä kuitenkin yhä epäselvyyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.