Norja riisti Suomelta maailman digitaalisimman maan kruunun

Suomen digiosaaminen ei ole heikentynyt, vaan muut maat ovat kehittyneet.

Norja kiilasi Suomen ohi kärkipaikalle digitaalisuutta mittaavassa maavertailussa. 22 maata vertailevan vuosittaisen Digibarometri-tutkimuksen kärkeen sijoittuivat Norjan ja Suomen ohella Tanska ja Ruotsi. Hännille jäivät Italia, Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina.

Digibarometrissa mitataan digitaalisuuden yhteiskunnallista hyödyntämistä. Suomi paransi asemiaan muun muassa digitaalisuuden käytössä julkisella sektorilla, mutta putosi viimevuotisesta yleisissä digitaalisissa edellytyksissä.

Tutkimuksen toteuttaneen Etlatiedon toimitusjohtajan Petri Rouvisen mukaan Suomen digiosaaminen ei ole heikentynyt, vaan muut maat ovat kehittyneet. Hän arvioi, että mikäli Suomen lasku jatkuisi, ulottuisivat sen vaikutukset digitaalisiin markkinoihin, yritysten tuloksiin ja elintasoon.