Norjan muuntunut sikainfluenssavirus ei aiheuta toimia Suomessa

Norjassa paljastunut sikainfluenssaviruksen muunnos ei aiheuta muutoksia Suomen rokotusohjelmaan tai taudin hoitoon. Tutkimusprofessori Ilkka Julkunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta vahvistaa, että virus muuntuu, mutta erittäin vähäisesti.

- Muuntuminen on alle yhden prosentin alkuperäisestä viruksesta. Norjan tilanteesta en tiedä sen tarkemmin.

Suomen rokotussuunnitelmiin Norjasta löytyneellä muunnoksella ei ainakaan tässä vaiheessa ole vaikutusta. Nykyistä rokotetta tuotetaan ensi syksyyn, jonka jälkeen tehdään viruspäivitys. Sen jälkeen rokotetta voidaan muokata viruksen muuntumisen mukaiseksi.

Julkunen muistuttaa, että Suomessa on käytössä kaksi sikainfluenssaan tehoavaa lääkettä. Reseptilääkkeet ovat nimeltään Tamiflu ja Relenza. Tamiflu on tablettilääke ja Relenza hengitettävä ns. inhalaatiolääke.

Tamifluta on varastossa 1,9 miljoonaa hoitokuuria ja Relenzaa 800000 kuuria.

- Lääkkeet eivät siis aivan heti Suomesta lopu, vakuuttaa Julkunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.