Norppaliven viides tuotantokausi keräsi 1,2 miljoonaa katsontakertaa

WWF:n Norppaliven viides tuotantokausi on päättynyt tältä vuodelta. Saimaannorppien 1. toukokuuta alkanutta suoraa lähetystä katsottiin tänä vuonna yhteensä 1,2 miljoonaa kertaa. Norppalive on kerännyt viiden viime kevään aikana yli 8 miljoonaa katsontakertaa.

– Kun avasimme Norppaliven, ennustimme näkevämme jälleen rauhallista ja leppoisaa köllöttelyä. Sitäkin pääsimme todistamaan, mutta ensimmäistä kertaa Norppaliven historiassa lähetyksessä nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze kertoo tämän vuoden lähetyksestä.

Norppaliven kuvaamalla kivellä nähtiin tänä keväänä kaikkiaan kolme eri saimaannorppaa.

Tällä kertaa ruudulla ei nähty lähetyksessä aiempina vuosina viihtynyttä Pullervo-norppaa. Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden mukaan Pullero on kuitenkin nähty hyvissä voimissa toisessa paikassa Saimaalla toukokuun aikana.

Norppalive on osa WWF:n Luontolive-sivustoa, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta.

– Kaikkien Luontoliven kamerahankkeiden tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista tai uhattuina olevista luonnonvaraisista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun tarjoamalla omakohtaisia luontoelämyksiä virtuaalisesti, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille

Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja säiliörekan törmäyksessä Lumijoella

Yön uutiskooste: Jyväskylän Palokan senioritalopalon tutkinta alkaa, presidentti Niinistö aikoo jatkossakin ottaa kantaa myös toimivaltansa ulkopuolisiin asioihin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.