Nousiaisissa satoja ihmisiä vatsataudissa – "sokkiklooraus" edessä

Mahdollista vuotopaikkaa korjataan.

Varsinais-Suomessa Nousiaisissa vesihuolto on paikallistanut vesijohtoverkostossa mahdollisen vuotokohdan, josta vesi on päässyt saastumaan. Putkistoa korjataan.

Ympäristöterveydenhuollon johtaja Kaisa Nivola kertoi aiemmin STT:lle, että mahdollinen vuotokohta ei olekaan siellä, missä sen alun perin arveltiin olevan eli joen alittavassa vesijohdossa.

Saastunut vesi on todennäköisesti aiheuttanut vatsatautitapauksia Nousiaisissa. Kunnassa on voimassa kehotus keittää talousvesi. Talousvettä myös kloorataan edelleen.

Kunta kertoo, että vesijohtoverkoston korjaustöiden edetessä klooripitoisuutta nostettaneen niin sanotun sokkikloorauksen tasolle, jotta putkisto on varmasti desinfioitu kunnolla. Tuolloin veden korkean klooripitoisuuden tuntee veden hajusta ja mausta.

– Vedenkeittokehotuksen, kloorauksen ja korjaustöiden kestoa ei pystytä tällä hetkellä arvioimaan, kunnan kotisivuilla kirjoitetaan.

Vatsatautiepidemian selvittämiseksi alueella kerätään tietoja vatsatautiin sairastuneista. STT tiedusteli eilen suljetussa Facebook-ryhmässä sairastuneiden määrää. Vastausten perusteella reilusti yli 200 ihmistä olisi kärsinyt vatsataudista.

Kunnassa käynnistetään myös vedenjakelu. Vettä on tarjolla ainakin Moisiokodin pihassa Nousiaisten keskustassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uutinen päivitetty klo 13.48.