Numero seitsemän saa taas poikkiviivan

Numero seitsemän saa jälleen poikkiviivan. Myös kirjaimiin z ja q lisätään poikkiviiva. Pieneen l-kirjaimeen lisätään päätekoukku, jotta se erottuisi numerosta 1.

Opetushallitus julkisti tiistaina suosituksensa uusiksi mallikirjaimiksi, numeroiksi ja muiksi merkeiksi. Uudet kirjainmallit on määrä ottaa käyttöön yhtä aikaa uuden opetussuunnitelman kanssa elokuussa 2016.

Vuoden päästä koulutiensä aloittaville ekaluokkalaisille ei enää opeteta niin sanottua käsialakirjoitusta, vaan opetuksessa siirrytään kokonaan tekstikirjoitukseen.

Opetushallituksen mukaan käsin kirjoittamista pidetään edelleen tärkeänä, mutta enää ei tarvitse opetella kahta kirjaimistoa rinnakkain. Tavoitteena on harjoitella käsin kirjoittamisen lisäksi näppäintaitoja.

Mallikirjaimet julkaistiin ensimmäistä kertaa myös pohjois-, inarin- ja koltansaamen sekä romanikielen kirjaimista.

Uusimmat

Kotimaa

Matkustaja jäi pysäkille Jyväskylässä, kun paikallisbussin kuljettaja ei huolinut 50 euron seteliä – viimeisin väärennystapaus vain viikon takaa

Vanhusten turvapuhelimissa käyttökatko tiistain ja keskiviikona välillä – "Aina voi soittaa hätänumeroon, jos turvapuhelin ei yhdistä"

Muuttohaukka hyötyi alkukesän lämmöstä – maakotkalla huono pesintävuosi

Kirkkovaltuuston nykyinen puheenjohtaja oli suosituin Perhon seurakuntavaaleissa

Karstulaan valittiin vahvasti naisvaltainen kirkkovaltuusto – kaikki kolme miesehdokasta pääsivät kuitenkin läpi

Yrittäjä Timo Wenell ponnahti Virtain kirkkovaltuustoon ja kerralla kärkipaikalle tasan 100 äänellä

Isä uhkasi tyttärensä 16-vuotiasta poikaystävää puukolla ja kurkunleikkausliikkeellä Jyväskylässä

Juuse-pojan korvatulehduskierre ei katkennut antibiooteilla – Kiukkosten perheessä valvottiin öisin neljä kuukautta, kunnes apu lopulta löytyi

Lähes koko maa on lumeton – lunta vähiten liki 60 vuoteen tähän aikaan vuodesta

Akavan hallitus saa vielä perata päätöksensä jättää Fjäderin luottamusäänestys järjestämättä – keskustelu puheenjohtajan asemasta kipunoi vielä liittokokouksessakin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.