Tuntemattomat nuoret keräsivät rahaa luokkaretkeen: Rehtori äimistyi

Konnevedellä Keski-Suomessa ovelta ovelle kiertäneet nuoret hämmästyttivät keskusta-alueen asukkaita keskiviikkona. Nuoret kiersivät iltapäivän ovelta ovelle kaupaten "lahjakoreja" ja kertoneet varojen menevät luokkaretkirahastoon. Koulun rehtori ei asiasta kuitenkaan tiedä.

Keskisuomalaisen toimitukseen yhteyttä ottanut rivitalon isännöitsijä kertoo, että kyseessä oli kaksikko, tyttö ja poika, jotka kertoivat olevansa "keskuskoululta".

– Meillä on yläkoulu ja alakoulu ja nuoret olivat kyllä yläkouluikäisen näköisiä. Yläkoulun rehtori ei kuitenkaan tiennyt asiasta mitään, kun otin häneen yhteyttä, isännöitsijä Sirkka-Maija Taunila sanoo.

Taunilan mukaan korissa on ollut kynttilöitä, annospusseissa kahvia ja pieniä karkkirasioita. Hinta pienelle korille on ollut tyyris; välillä 40 ja välillä jopa 60 euroa.

Asiasta on oltu yhteyksissä poliisin, mutta tiettävästi rikosilmoituksia ei ole tehty.

– Poliisi sanoi, että asianomaiset voivat tehdä rikosilmoituksen. He kuitenkin epäilivät, että kaupittelijat vaihtavat paikkakuntaa pian, Taunila sanoo.

Taunilan mukaan nuoret olivat kiertäneet keskusta-alueen asukkaiden ovien takana keskiviikkona iltapäivällä, mutta ilmeisesti ei enää myöhemmin.

"Kukaan ei tuntenut heitä"

Konneveden yläkoulun ja lukion rehtori kertoo kuulleensa asiasta. Heidän koulussaan ei luokkaretkirahastokeräyksiä ole käynnissä.

– Ovelta ovelle -kaupitteleminen ei ole muutenkaan meillä yleistä, vaan järjestämme ennemmin myyjäisiä, rehtori Lauri Pirkkalainen kertoo.

Joskus Konneveden alakoululaiset kiertävät ovelta ovelle myymässä esimerkiksi keksejä, mutta tällöin käydään enimmäkseen tuttujen isovanhempien luona.

– Mitä olen kuullut, niin tällä kertaa kukaan ei ole tuntenut näitä myyjiä. Se on outoa, koska Konnevesi on kuitenkin aika pieni paikka.

Pirkkalainen kertoo olevansa harmistunut tapauksesta. Hän toivookin, että ihmiset kyselisivät naapureiltaan, onko myyjiä näkynyt, jolloin asia tulisi asukkaiden tietoon.

– En ole kuullut, että tällaista olisi täällä tapahtunut ennen. Tämä on todella harmillinen ilmiö, jossa etenkin vanhempia ihmisiä huijataan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .