Nyrkkirauta ja veitsiä – lyömäaseet heiluivat joukkotappelussa Salossa

Poliisin mukaan kyseessä oli ilmeisesti velka-asiaan liittyvä ennalta sovittu tapaaminen, joka kuitenkin kiihtyi välittömästi yhteenotoksi.

Kolme miestä otti yhteen lyömäaseita käyttäen Salon Moisiossa lauantai-iltana kuuden aikaan.

Tapahtumapaikalta löytyi muun muassa kaksi veistä ja nyrkkirauta. Poliisin mukaan kyseessä oli ilmeisesti velka-asiaan liittyvä ennalta sovittu tapaaminen, joka kuitenkin kiihtyi välittömästi yhteenotoksi.

Kaikki kolme otettiin kiinni tapahtumapaikalta, ja yksi heistä kuljetettiin ensiapuun käteen tulleen syvän haavan vuoksi.