"Nyt olisi valittu Lauri Ihalainen"

Urpilainen ja Rinne yrittivät vakuuttaa SDP:n puoluekokousväkeä viimeisessä puheenvuorossaan.

Antti Rinne vaati SDP:stä vastavoimaa pääomalle ja ihmetteli, miksi sosiaalidemokraattien kannatus ei ole 30 prosenttia vaan puolet siitä. Puheen avaus oli suora piikki Urpilaiselle.

– Tilanne ei parane sillä, että suljemme silmät ja korvat vaan sillä että ryhdymme toimiin, Rinne sanoi.

SDP:n puoluekokousväki oli aamulla ristiriitaisissa tunnelmissa. Osa kannatti vahvasti Antti Rinnettä ja osa puolusti Jutta Urpilaista.

Urpilaisen ja Rinteen kannatus on tasoissa. 500 edustajan äänestyksessä ennustetaan tulevan vain joidenkin kymmenien äänien eron.

Puoluekokouspaikalla osa valitteli, että Rinteen joukot painostavat ikävästi. Muistelipa joku, että pariin vuosikymmeneen hän ei ole ollut näin huonohenkissä kokouksessa. Rinteen kannattajien toimintaa kuvattiin vallankaappaukseksi ja valtapeliksi.

Rinteen riveissä oli myös väkeä, joka sanoi jättävänsä puolueen, jos Urpilainen jatkaa.

Moni kaipasikin kokoavaa voimaa. Tällainen olisi ollut ex-ammattiyhdistysjohtaja ja nykyministeri Lauri Ihalainen. Hänet olisi huudettu Seinäjoella suurella enemmistöllä puheenjohtajaksi, jos hän olisi ehdolle lähtenyt. Ihalainen tuki kokouksessa vahvasti Urpilaista.

Esimerkiksi pitkäaikainen SDP:n vaikuttaja Esko Ranto pitää todennäköisenä, että tällainen kokoava ehdokas olisi putsannut pöydän puheenjohtajaäänestyksessä.

Päätoimittaja Pekka Mervola arvioi tänä aamuna Huomioita-palstallaan, että Ihalaisen kaltainen kokoava voima olisi ratkaissut tilanteen. Sekä Rinteellä ja Urpilaisella on nyt niin paljon torjuntaa, että kolmas ehdokas olisi voinut koota rintaman.

Puoluekokousedustaja Maija Piitulainen Suolahdesta muistutti jo ennen puheenjohtajien esittelypuheita, että sosiaalidemokraattien pitäisi muistaa hallitusvastuun hyvä puolet ja olla johtonsa takana. ”Rinnalla kulkemista, sitä SDP kaipaa”, Piitulainen sanoi puhujapöntöstä.

Piitulaisen mukaan sosiaalidemokraatit eivät ole muistaneet perustella kentälle kylliksi puolueen päätöksiä ja hallituksen linjauksia.

Piitulainen kuului keskisuomalaisten puoluekokousedustajien vähemmistöön. Suurin osa keskisuomalaisista kannattaa Antti Rinnettä. Yleinen näkemys tuntui olevan, että ”on muutoksen aika”.

SDP:n puoluekokous äänestää tänään noin kello 11 puheenjohtajasta. Äänten laskenta vaatinee aikaa runsaan puoli tuntia, joten tulos selviää kello 12 mennessä.

Jutta Urpilainen valittiin puheenjohtajaksi Hämeenlinnan puoluekokouksessa kuusi vuotta sitten. Silloin hän voitti puheenjohtajakisassa Erkki Tuomiojan äänin 218-132. Urpilainen seurasi puheenjohtajana Eero Heinäluomaa.

Urpilainen, 38, on koulutukseltaan opettaja. Ammatiltaan Urpilainen on ollut poliitikkoa. Hän on toisen polven poliitikkoa Kokkolasta. Isä Kari Urpilainen oli pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja.

Rinne, 51, on oikeustieteen kandidaatti Mäntsälästä ja ammattiliitto Pron puheenjohtaja.