Nyt saa virvelöidä yhdellä maksulla Hangosta Utsjoelle

Uusi kalastuslaki astui voimaan tammikuun alussa ja se korvasi vanhan, vuodelta 1982 peräisin olleen lain. Muun muassa seuraavat asiat muuttuivat:

1. Kalastonhoitomaksu yksinkertaistaa lupajärjestelmää.

Uudessa kalastonhoitomaksussa yhdistyvät aiemmat kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehelupa. Maksuvelvollisia ovat kaikki 18–64-vuotiaat kalastajat, jotka harjoittavat muuta kalastusta kuin onkimista, pilkkimistä tai silakan litkausta.

Maksun suuruudet ovat 39 euroa vuosi, 12 euroa viikko ja 5 euroa vuorokausi. Laskun voi maksaa esimerkiksi nettiosoitteessa eraluvat.fi.

2. Nyt saa kalastaa lähes missä vain.

Kalastonhoitomaksun nojalla saa kalastaa lähes koko maassa yhdellä vavalla, vieheellä ja painovieheellä. Maksu ei kuitenkaan oikeuta kalastamaan vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla, kalastuskieltoalueilla eikä Ahvenanmaan maakunnassa.

Vapaa-ajan pyydyskalastukseen sekä ravustukseen tarvitaan jatkossakin lisäksi vesialueen omistajan lupa.

3. Tuotolla hoidetaan kalakantoja.

Kalastonhoitomaksusta kertyvät rahat käytetään kalavesien hyväksi, kalatalousalueiden toiminnan kustannuksiin ja vesialueiden omistajille maksettaviin korvauksiin. Varojen avulla kalavesistä ja -kannoista pyritään saamaan entistä parempia. Lisäksi rahoitetaan kalastuksenvalvontaa ja kalatalousneuvontaa.

4. Mateenpilkinnässä alkoi uusi aikakausi.

Laki tuo muutoksia monen mateenpilkkijän välineistöön ja menetelmiin. Enää ei ole sallittua tartuttaa kalaa ulkoapäin, vaan saalista saadakseen on kalamiehen osattava liikutella pilkkiä niin, että made haukkaa syötin ja koukun suuhunsa.

Koska kalamiehet ovat tunnetusti idearikasta väkeä, tullaan lain muuttumisen vaikutuksesta varmasti näkemään madepilkeissä paljon uusia innovaatioita.

5. Verkkoja saa olla korkeintaan kahdeksan.

Vapaa-ajankalastaja saa kalastaa korkeintaan 240 metrillä verkkoa. Se vastaa yleensä kahdeksaa verkkoa.

6. Ammattikalastajien nimike muuttui.

Ammattikalastajan nimike muuttui laissa kaupalliseksi kalastajaksi EU-säädösten mukaisesti. Vain kaupallisille kalastajille on sallittua troolin ja yli kahdeksan verkon käyttäminen.

7. Kalastusalueista tulee kalatalousalueita.

Nykyiset kalastusalueet muuttuvat kalatalousalueiksi vuoden 2019 alussa. Kalatalousalue muodostuu kalataloudellisesti riittävän suuresta yhtenäisestä alueesta.

Niiden tehtävänä on kalavarojen kestävän käytön ja hoidon suunnittelu. Sitä varten kalatalousalue laatii käyttö- ja hoitosuunnitelman, joka hyväksytään ely-keskuksessa.

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö, Kalatalouden Keskusliitto ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.