Nyt sitä saa! Mansikkakausi alkaa Keski-Suomessa ensi viikolla – tällaista sadosta povataan

Nyt niitä saa! Mansikan pääsatokausi käynnistyy Keski-Suomessa ensi viikolla. Polka-mansikka kypsyy parhaillaan avomaalla.

Alkukesän sää on ollut mansikalle suotuisa.

– Hyvä, että on ollut poutaista ja satanut vähän. On ollut tasainen keli mansikalle, kertoo jämsäläisen Uusi-Riihijärven tilan emäntä Heli Raunio.

Toissakesänä sää oli sateinen ja sato jäi pieneksi. Viime kesänä taas helteet kypsyttivät mansikat nopeasti ja satoa oli runsaasti. Raunion mukaan sadosta tulee edellisiin kesiin verrattuna normaali, sillä sääennusteet näyttävät viileää.

– Ennustaisin, että piikkiä ei tule, vaan mansikka kypsyy tasaisesti koko satokauden. Määristä on vaikea sanoa, mutta arvioisin, että aika normaali sato tulee. Kerätyt mansikat ovat olleet hyvälaatuisia.

Luultavasti kevään kylmistä öistä johtuen sato on tänä kesänä viime vuoteen verrattuna viikon jäljessä.

 

Uusi-Riihijärven tilan mansikkaa saa lähiseudun marketeista sekä suoraan tilalta. Mansikat poimitaan myyntiin valmiiksi. Tilamyynti avattiin juhannusviikolla. Tähän asti on myyty rasiamansikkaa ja hiljalleen aloitellaan myös laatikkomyyntiä.

Jämsäläiset Seppo ja Eeva Väänänen noutivat tilalta kesän ensimmäisen mansikkalaatikon.

– Kyllä me on näitä odotettu, sanoo Seppo Väänänen laskiessaan laatikkoa auton peräkonttiin.

Eeva Väänänen muistelee pariskunnan ostaneen viime kesänä tilalta noin 60 litraa mansikkaa. Lajin pitää olla Polkaa.

– Minulle mansikka ei ole mansikka. Mansikan täytyy olla määrätyn merkkistä. On niin monen makuista ja laatuista, sanoo Eeva Väänänen.

Ensimmäiset viisi kiloa menee syömämansikaksi. Niitä viedään muun muassa lapsenlapsille.

– Viisi kiloa mansikoita menee niin, että hurahtaa. Säilömansikat haetaan sitten erikseen.

 

Mansikoiden lisäksi Uusi-Riihijärven tilalla on tilamyynnissä tällä hetkellä perunaa ja hernettä. Perunoista kasvatettavaksi on otettu tänä vuonna Jussin ja Siiklin lisäksi Annabelle. Vadelmat tulevat vielä myyntiin myöhemmin kesällä.

– Keli on ollut ihan hyvä myös perunalle ja herneelle. Ei ole liian kuivaa eikä tule liikaa vettä. Sanoisin, että niissäkin odotukset ovat aika normaalit, Raunio sanoo.

Mansikoiden myynti aloitettiin Uusi-Riihijärven tilalla Vibrant-lajikkeella juhannusviikolla. Kun nyt kypsyvän Polkan kausi päättyy, alkaa myöhäisen lajikkeen Malwinan kausi.

– Se kypsyy heinäkuun loppupuolelta alkaen eli jatkaa meillä satokautta. Meillä mansikkaa saa suurinpiirtein elokuun puoliväliin saakka sääolosuhteet huomioiden.

 

Polkan sato kausi kestää Raunion arvion mukaan Keski-Suomessa tänä kesänä keskimäärin neljä viikkoa. Mansikoiden pakastukseen kannattaa ryhtyä heinäkuun toisesta viikosta alkaen. Litrahinta on viljelijän mukaan maakunnassa tällä hetkellä 5–7 eurossa.

Raunion mukaan mansikan hinta on pysynyt viimeiset vuodet lähes samoissa luvuissa. Edellisvuosien parinkympin laatikoihin hän ei usko olevan paluuta.

– Kustannukset nousevat aina, ja mansikassa on niin monta työvaihetta.

Mansikkakauden hyvälle jatkolle ihanteellisin keli olisi Raunion mukaan nykyinen parinkymmenen asteen sää.

– Ei toivota mansikoiden suhteen helteitä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .