Oikeus hylkäsi paloittelumurhaajan syytteen sieppausaikeista

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt Tallinnan paloittelumurhaajan syytteen rikkaan henkilön sieppausaikeesta. Mies sai kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta vankeutta yhteensä paristakymmenestä rikoksesta, muun muassa törkeistä petoksista, törkeistä väärennyksistä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Miehen kotoa oli esitutkinnassa löytynyt muun muassa käsiraudat, nippusiteitä, aikuisten vaippoja ja useita aseita. Esitutkinnan mukaan hän oli kartoittanut suurituloisimpia muun muassa lehtijutuista.

Oikeuden mukaan Markus Pasi Pöngän, 31, toiminta ei täyttänyt törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun tunnusmerkistöä. Pönkä olisi voinut oikeuden mukaan käyttää esimerkiksi väkivallan uhkaa tavoitteensa saavuttamiseksi, mutta väkivallan käyttö ei olisi ollut keskeinen tavoite. Oikeus ei ottanut kantaa siihen, mikä miehen tarkoitus oli ollut.

Oikeuden mukaan mies syyllistyi törkeään ampuma-aserikokseen pitämällä hallussaan konepistoolia ja patruunoita. Vaikka konepistooli ei takavarikointihetkellä ollut ampumiskuntoinen, se olisi oikeuden mukaan ollut mahdollista korjata toimintakelpoiseksi.

Väärennyksistä kertoi oikeuden mukaan esimerkiksi miehen asunnolta takavarikoitu muovikorttitulostin. Sen nauhalta on taltioitu kuvat tulostimella valmistetuista väärennetyistä ajo- ja henkilökorteista. Pöngän mukaan laite kuului tutulle venäläismiehelle.

Oikeuden mukaan tuli kuitenkin näytetyksi, että Pönkä itse oli niin kutsuttu venäläinen mies.

Talousrikosvyyhdessä tuomittiin myös kolme muuta miestä. Yksi heistä sai 60 päivää vankeutta, toinen kahdeksan kuukautta ehdollista ja kolmannen aiempi tuomio katsottiin riittäväksi.

Pönkä päästettiin aiemmin oikeuskäsittelyn yhteydessä vapaalle jalalle. Häntä ei vaadittu vangittavaksi tuomion antamisen yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.