Oikeuskansleri sai ministeriöltä EVM-selvityksen

Oikeuskanslerinvirasto on saanut valtiovarainministeriöltä selvityksen siitä, millaisia tietoja eduskunnalle annettiin EU:n pysyvästä kriisirahastosta EVM:stä.

Oikeuskanslerinvirasto selvittää EVM-päätöksen lainmukaisuutta yksityishenkilöiden tekemien kantelujen perusteella. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toivoi heinäkuussa oikeuskanslerin tutkivan, johdettiinko eduskuntaa harhaan sen päättäessä kesäkuussa EVM:n hyväksymisestä.

Viraston mukaan valtiovarainministeriön selvitystä ei julkisteta ainakaan vielä tänään, vaan aikaisintaan ensi viikolla.

Kanteluissa pyydettiin selvittämään, oliko eduskunnalla käytettävissään kaikki olennainen tieto päätöstä tehtäessä. Erimielisyyttä on ollut ennen muuta siitä, saako pysyvä kriisirahasto aina lainoilleen etuoikeutetun velkojan aseman.

Epäselvyyttä on aiheuttanut se, että EVM-sopimuksen johdannossa puhutaan lainojen ensisijaisesta asemasta, mutta itse sopimuspykälistä tämä kuitenkin puuttuu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.