Oikeusministeri: Laki mahdollistaa väkivaltaiseen toimintaan puuttumisen

Lindströmin mielestä on syytä tarkastella, tuleeko lainsäädäntöä tarkentaa.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan laki mahdollistaa jo nyt puuttumisen väkivaltaiseen ja rasistiseen toimintaan.

Lindströmin mielestä Asema-aukion tapahtumien vuoksi on kuitenkin syytä pikaisesti tarkastella, tuleeko lainsäädäntöä tarkentaa joiltakin osin, etenkin jos sen tulkinnoissa on epäselvyyttä.

Lindström tuomitsee jyrkästi väkivaltaisen ja rasistisen toiminnan.

– Suomessa on kokoontumis- ja liikkumisvapaus, mutta sekä rasistinen, uhkaava että väkivaltainen toiminta on jo säädetty rangaistavaksi. Perustuslaissa on turvattu myös sananvapaus, mutta rasistiset ilmaisut eivät ansaitse sananvapauden suojaa, hän sanoo tiedotteessa.

Lindströmin mukaan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja toimiva yhdistys, kuten avoimesti rasistinen järjestö, voidaan lain nojalla määrätä lakkautettavaksi – riippumatta siitä, onko yhdistys rekisteröity.

Hän huomauttaa, ettei oikeusministerinä voi ottaa kantaa yksittäisten järjestöjen asemaan, toimintaan tai niiden arviointiin. Näiden – kuten kaikkien muidenkin – rikosten tutkinta kuuluu Suomessa poliisin vastuulle, ja tekojen viimekätinen arviointi on oikeuslaitoksen tehtävä.

Poliisi vaatii Asema-aukion pahoinpitelystä epäilyä miestä vangittavaksi