Oikulliset säät ovat lisänneet lumivyöryriskiä Lapissa

Nopeat sään vaihtelut, voimakkaat lumisateet ja kovat tuulet ovat lisänneet lumivyöryjen riskiä Lapissa. Hiihtokeskus Ylläs-Skin rinnetoimenjohtajan Tuomo Poukkasen mukaan vyöryjen uhka on niin konkreettinen, että hoidettujen rinteiden ulkopuolella liikkuvien olisi syytä tiedostaa asia.

Laskettelu koskemattomissa rinteissä on kasvattanut koko ajan suosiotaan. Juuri alkaneet koulujen hiihtolomaviikot lisäävät todennäköisesti entisestään vaara-alueilla liikkuvien määrää.

- Luonto varoitti omilla signaaleillaan vyöryvaarasta, kun viime viikonloppuna kävin tarkastamassa tilannetta. Lumi humahteli selkeästi hiihtäjän painon alla, Poukkanen kuvailee.

Talvet ovat muuttuneet parinkymmenen vuoden aikana ja samalla lumivyöryjen uhka on yleistynyt, hän kertoo.

- Pitkät pakkasjaksot tuntuvat vähentyneen aiempaan verrattuna, ja sää sahaa nopeasti edestakaisin.

Ylläksen alueella Kolarissa on ollut tänä talvena pienempiä vyöryjä, mutta kukaan ei ole loukkaantunut niissä. Pohjois-Norjassa sen sijaan ainakin yksi ihminen on kuollut vyöryyn.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylä isännöi Ahtisaari-päiviä ensimmäistä kertaa – torstaina KSML.fi:ssä suora lähetys Arto Nybergin vetämästä keskustelutilaisuudesta

Helsingin apulaispormestari Razmyar luottaa EM-kisapaikan juhlijoiden ymmärrykseen – Manta-patsasta ei aidata kiipeilijöiden varalta

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

Karstula selvittää vesihuollon tulevaisuutta yhteistyössä Alvan kanssa

Tatuointi voi haitata syövän tunnistamista – jyväskyläläinen tatuointiyrittäjä varoittaa asiakasta ennemmin allergioista

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Jyväskylän Tilapalvelu tutki neljä ratkaisua AaltoAlvarin vastasaunan savuhaitoille ja nosti lopulta kädet pystyyn – jäljellä enää kaksi saunojille huonoa vaihtoehtoa

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

Postilakon osapuolten välit yhä kireät: työnantajapuoli syyttää PAU:ta lasten ja vanhusten ruokakuljetusten vaarantamisesta

Äänekosken biotuotetehtaan lähistöllä hajuhaittoja keskiviikkona – syynä häiriö

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.