Oinonen: "Saa tulla aika monta poliisia hakemaan"

Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) sanoo tehneensä "inhimillisen virheen" kirjoittaessaan sanomalehti Karjalaisen yleisönosastoon Kuopiossa viime viikolla tapahtuneesta 15-vuotiaan tytön raiskauksesta.

– Se oli tapahtunut jo joulukuussa, mutta uutinen oli vasta viime viikolla ilmestyneessä lehdessä. Siinä kävi inhimillinen erehdys, sekosin päivämäärässä, Oinonen sanoo.

Oinonen erehtyi myös uhrin iästä. Lehtitietojen mukaan uhri on syntynyt 1997, eikä siten voi olla 15-vuotias.

– Ihan sama, onko uhri 15- vai 19-vuotias, rikos on kuitenkin yhtä törkeä, Oinonen sanoo.

Oinosen mukaan mahdollisesta raiskauksesta epäillään turvapaikanhakijaa. Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan epäillystä tekijästä ei edelleenkään tiedetä kuin tuntomerkit. Poliisin mukaan epäilty tekijä on vaikuttanut ulkomaalaistaustaiselta. Muuta tietoa epäillyn henkilöydestä ei toistaiseksi ole.

Oinosen mukaan poliisi on pyytänyt häntä kuultavaksi asiasta. Tätä hän pitää ylimitoitettuna.

– Poliisi on seonnut viimeaikaisissa lausunnoissaan enemmän kuin minä.

Hänen mukaansa poliisi tulee hakemaan häntä kuultavaksi pikapuoliin. Se on hänestä ongelmallista kansanedustajastatuksen vuoksi, mutta myös siksi, ettei hän ole halukas asiassa yhteistyöhön.

– Saa tulla aika monta poliisia hakemaan. Sen verran olen vanhan kansa jäärä, Oinonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Oinonen: Luin raiskauksesta lehdestä

Poliisi selvittää, tapahtuiko kansanedustajan väittämää teinitytön raiskausta