Oletko huomannut omalla työpaikallasi? – He nauravat muita vähemmän

Suomalaisista työntekijöistä nuoria ja 61–65-vuotiaita naurattaa työpaikoilla vähemmän kuin muita. Eläkeikää lähestyvät puolestaan hörähtelevät huomattavasti enemmän.

Oikotie Työpaikat -palvelu tutki suomalaisten työtyytyväisyyttä ja sai selville muun muassa, että 61–65-vuotiaista suomalaisista 89 prosenttia nauraa töissä. 18–20-vuotiaiden sekä 56–60-vuotiaiden työpäivään nauru kuuluu 77 prosentilla.

Vain 9 prosentilla nauru ei kuulu lainkaan työpäivään.

Kaiken kaikkiaan suomalaisilla vaikuttaisi olevan ihan hauskaa töissä. Hauskinta töissä on tutkimuksen mukaan Lapissa. Siellä nauru on herkässä työpäivän aikana jopa 90 prosentilla vastaajista.

Satakunta, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Etelä-Karjala seuraavat tuloksissa vain hieman Lappia perässä. 88 prosenttia alueiden asukkaista kertoi naurun kuuluvan työpäiväänsä.

Nuoret stressaavat

Tutkimuksessa kysyttiin myös työstressistä. 56 prosenttia vastaajista kertoi stressaavansa työssään.

Vain 26 prosenttia sanoi, ettei stressi kuulu heidän työpäiväänsä. Eniten paineita työssä on 26–35-vuotiailla, joista jopa 62 prosenttia vastasi stressaavansa työssään.

Vanhemmat ikäpolvet taas stressaavat työssään keskimäärin muita vähemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.