Oma tietokone helpottaa lunttaamista yo-kokeessa

Ylioppilaskokeen kirjoittaminen omalla tietokoneella helpottaa lunttaamista, toteaa sähköistämisprojektin päällikkö Matti Lattu.

Taitava tietokoneharrastaja pystyy esimerkiksi asentamaan tietokoneen sisälle toisen tietokoneen, jolla hän voi käyttää internetiä kokeen aikana. Vilppi on kuitenkin erittäin vaikeaa, ja sitä vastaan pystytään suojautumaan melko hyvin.

Lattu vertaa järjestelmän murtamista taloon murtautumiseen.

- Taloon voi aina lisätä lukkoja, mutta koskaan ei voi olla varma, ettei sinne pystyisi murtautumaan. Nyt pitää miettiä, kuinka paljon lukkoja opiskelijat ovat valmiita kiertämään, jotta voivat käyttää koetilannetta väärin, Lattu sanoo.

Vilppiä helpottaa se, että kokelaat saavat tutustua tietokoneelle asennettavaan käyttöjärjestelmään etukäteen. Koetilannetta varten valmistetussa käyttöjärjestelmässä oppilas ei pääse käsiksi internetiin tai koneen kovalevylle.

Elokuussa ylioppilastutkintolautakunta järjesti kilpailun, jossa tietokoneharrastajat yrittivät hakkeroitua käyttöjärjestelmän testiversioon. Järjestelmästä löytyi odottamattomia aukkoja.

Jopa joka kymmenes kirjoittaa erityisjärjestelyin - tässä yleisimmät syyt