Omakotitalo tuhoutui asuinkelvottomaksi Kaunisharjussa – palon epäillään saaneen alkunsa hormista

Jyväskylän Kaunisharjussa myöhään lauantai-iltana syttynyt omakotitalopalo on sammmutettu, kertoi päivystävä palomestari Jarkko Hinkkanen sunnuntaiaamuna. Sammutus- ja jälkivahinkojen torjuntatyöt kestivät läpi yön.

Asukas hälytti pelastuslaitoksen paikalle Koskenniskantielle kello 23.15 tekemänsä savuhavainnon jälkeen. Havainto savusta tuli 1,5-kerroksisen puurakenteisen talon yläkerrasta ja tarkemmassa tarkastelussa pistorasiasta. Hinkkasen mukaan palo kyti piilossa talon rakenteissa ja ensimmäiset liekit olivat näkyvillä vasta pelastuslaitoksen yksikköjen saapuessa paikalle.

Vaikka pelastuslaitos pääsi sammutustöihin nopeasti, aiheutui mittavia vahinkoja siitä, että talon rakenteita jouduttiin purkamaan kaikkien palopesäkkeiden löytämiseksi. Myös sammutusvesi aiheutti omat vahinkonsa. 2005 rakennettu talo on toistaiseksi asuinkelvoton, mutta säilyi korjauskelpoisena.

Palon syttymissyyn tutkinta on käynnissä, mutta sen epäillään saaneen alkunsa talon lämmitykseen liittyvästä hormista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Omakotitalo paloi Kaunisharjussa: "Aikamoinen savotta edessä"