Ongelmia aiheuttaneet Variotram-matalalattiavaunut poistuvat Helsingin ratikkaliikenteestä

Vaunut soveltuivat huonosti Helsingin rataverkkoon.

Matalalattiaiset Variotram-raitiovaunut poistuvat Helsingin raitioliikenteestä vaiheittain ensi vuoden loppuun mennessä, kertoo Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL.

HKL ja raitiovaunut toimittanut saksalainen Bombardier Transportation allekirjoittivat marraskuun lopussa sovintosopimuksen, jonka mukaan HKL ja Bombardier pyrkivät yhteistyössä myymään 40 vaunua eurooppalaiseen kaupunkiin, jonka rataverkko soveltuu paremmin Variotram-vaunuille.

Osapuolet kävivät jo kymmenen vuotta takaperin tiukkoja neuvotteluita matalalattiaraitiovaunujen kohtalosta, ja HKL harkitsi sopimuksen purkamista jopa kokonaan raitiovaunuissa ilmenneiden vikojen vuoksi.

Vaunut toimitettiin Helsinkiin vuosituhannen vaihteessa, ja niitä vahvistettiin muutostöillä vuosina 2006–2007. Vuonna 2007 HKL ja Bombardier sopivat, että Bombardier ottaa vastuun vaunujen kunnossapidosta. Yhtiö ei ollut tehnyt sitä ennen vastaavanlaista sopimusta missään muussa maassa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana vaunujen käytettävyys on ollut hyvällä tasolla, mutta samalla on havaittu, että vaunujen kori- ja telirakenteet eivät ole täysin soveltuvia Helsingin rataverkolle.

– Allekirjoitettu sopimus on kaupunkilaisille hyvä. Sopimus hyödyntää molempien osapuolten korkeatasoista osaamista, mahdollistaa laadukkaan raitioliikenteen myös siirtymäaikana ja antaa meille taloudelliset edellytykset raitioliikenteen kehittämiseksi, kommentoi HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski sovintosopimusta tiedotteessa.

Lähteenä myös: STT:n arkisto