Onnistuneita terveyskioskeja halutaan koko maahan

Pirkanmaalla on saatu hyviä kokemuksia terveyskioskista.

Kauppakeskuksessa Ylöjärvellä toimii Suomen ensimmäinen terveyskioski, joka on asiakkaalle maksuton hoito- ja neuvontapiste. Kioskiin ei tarvita ajanvarausta.

Tänään avattiin terveyskioski Kotkaan. Syyskuun lopussa avataan Lahteen toinen kioski. Ensimmäinen tuli jo viime vuonna.

Terveyskioskien alullepanija on Itsenäisyyden Juhlarahasto Sitra, joka tavoittelee maahan viittäkymmentä uutta kioskia vuoden 2013 loppuun mennessä. Terveyskioskien perustamisesta ja rahoittamisesta vastaavat kunnat.

Tampereen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan Ylöjärven terveyskioski on suosittu ja kustannustehokas. Kioskissa oli käyntejä kahden vuoden aikana yli 16 000. Sen kustannukset jäivät alle 250 000 euroon.

Terveyskioski on matalan kynnyksen paikka, jossa voi käydä kauppareissun ohessa. Ylöjärveläiset antoivat terveydenhoitajan palveluille arvosanan 9,3.

Yliopiston tutkimuksen mukaan terveydenhoidon tuottavuus voi lisääntyä, kun rutiinihoitoja keskitetään kioskeihin ja vaikeita toimenpiteitä terveyskeskuksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.