Orpo: Finanssipolitiikka ei ole liian kevyttä

"Veronkevennykset kannustavat ottamaan vastaan työtä."

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mielestä finanssipolitiikka ei ole liian kevyttä nykyiseen taloustilanteeseen. Talouspolitiikan arviointineuvosto arvioi raportissaan, että finanssipolitiikka on suhdannetilanteeseen nähden liian kevyttä.

Orpon mukaan tehdyt kevennykset työn verotuksessa ovat olleet perusteltuja työn vastaanottamisen kannusteiden parantamiseksi. Veronkevennyksillä on myös varmistettu, ettei verotus kiristy kilpailukykysopimuksen yhteydessä. Orpo haluaa muistuttaa kilpailukykysopimuksen merkityksestä Suomen kilpailukyvylle.

Orpo sanoi STT:lle, että hänen mielestään finanssipolitiikan viritys on tällä hetkellä sopiva.

Talouspolitiikan arviointineuvoston raportin mukaan hallitus ei ole saavuttamassa julkiselle taloudelle asettamiaan tavoitteita. Suhdannekorjattu alijäämä on ennusteiden mukaan ensi vuonna lähes puolitoista prosenttia bruttokansantuotteesta.

Orpo muistuttaa, että arviot eivät sisällä vielä viime vuoden lopulla tulleita myönteisiä tilastotietoja. Tuoreet ennusteet kuten OP:n ennuste povaavat kasvun jatkuvan vahvana tänä ja vielä ensi vuonnakin.

– Jos talouskehitys jatkuu näin vahvana kuin nyt näyttää, näkymä on parempi kuin arviointineuvoston ajattelussa, Orpo sanoi.

"72 prosentin työllisyysaste täysin mahdollinen"

Orpon mukaan rakenteellinen alijäämä voidaan sulattaa pois tukemalla talouskasvua työllisyyttä parantamalla, ei julkisen talouden sopeutustoimilla. Orpon mukaan finanssipolitiikan nykylinjasta on pidettävä kiinni eikä menopuolelle voida tehdä lisäyksiä.

Hallituksen keskeisiin tavoitteisiin on kuulunut juuri työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin ensi vuoteen mennessä. Arviointineuvoston mukaan tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi noin 45 000 uutta työpaikkaa. Arviointineuvoston mukaan ennusteiden perusteella on epätodennäköistä, että tämä tavoite saavutetaan ilman uusia toimia.

Orpo muistelee, että vuosi sitten talouspolitiikan arviointineuvosto kantoi erityisesti huolta hallituksen työllisyystavoitteen karkaamisesta. Työllisyyskehitys näyttää viime kuukausina olleen erittäin vahvaa, ja Orpo toivoo, että tämä olisi raportissa näkynyt.

– Vaikka vauhti puolittuisi, on täysin mahdollista, että saavutetaan 72 prosentin työllisyysaste, jos vuodessa tuli 80 000 työllistä, Orpo linjaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Talouspolitiikan arviointineuvosto: Hallitus ei ole saavuttamassa julkiselle taloudelle asettamiaan tavoitteita

Uusimmat

Kotimaa

Maanantain tukilakot näkyisivät maalla, merellä ja ilmassa – matkustajalaivoja jäämässä satamiin, lentojen perumisista ei vielä tarkkaa tietoa

Hyvä Joulumieli -tapahtuma valloitti Jyväskylän Kävelykadun – keräykseen lahjoitettujen varojen turvin hankitaan kaikkiaan 28 000 lahjakorttia

Maanantain tukilakot näkyisivät maalla, merellä ja ilmassa – matkustajalaivoja jäämässä satamiin, lentojen perumisista ei vielä tarkkaa tietoa

Jyväskyläläismiehelle ehdollista vankeutta laittomista nuuskabisneksistä – aloitti välittämisen 16-vuotiaana

HSL:n tekemät lipuntarkastukset loppuvat VR:n kaukoliikenteen junissa keväällä

Mauri Pekkarinen väistyy maakuntavaltuustosta – Petri Honkonen valittiin uudeksi puheenjohtajaksi

Mitä ihmettä? Hippokselle ilmestyi alkuviikosta uusi pysäköintirajoitus, mutta loppuviikkoon mennessä se oli jo hävinnyt

Teollisuusliitto katkaisi mekaanisen metsäteollisuuden neuvottelut – muun muassa kiky-tunnit kiistakapulana

Paltan Aarto yllättyisi, jos postikiistaa ratkova työryhmä löytäisi nopean ratkaisun – "En varsinaisesti usko, että mitään uutta ja ihmeellistä sieltä selvitystyöryhmästä tulee esiin"

Telian matkapuhelinverkossa laaja häiriö – myös hätäpuheluiden soittamisessa ollut ongelmia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.