Orpo: Talouskasvu on vahvistumaan päin – velkaantumista painetaan alas mahdollisimman paljon

Valtiovarainministeriö julkistaa riihen pohjana olevan uusimman ennusteensa muutaman viikon kuluttua.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) luonnehtii budjettiriihen pohjalla olevia talousnäkymiä sanomalla, että talouden kasvu on pikemminkin vahvistumaan kuin tasaantumaan päin.

Valtiovarainministeriö julkistaa riihen pohjana olevan uusimman ennusteensa muutaman viikon kuluttua.

– Ehkä sen verran voi luonnehtia, että kun talouden kasvu on ollut voimakas, niin edelleen on samansuuntainen tämä näkymä. Se vaan kertoo siitä, että me teemme nousevassa suhdanteessa töitä, ja se on erinomainen uutinen tietenkin, että Suomen talous kasvaa. Palataan niihin lukuihin sitten tarkemmin, Orpo sanoi.

Orpo ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuuttivat riihen alkaessa kuin yhdestä suusta, että tuhlaamista ei ole luvassa, vaan budjettiriihessä on tavoitteena painaa velkaantumista alas mahdollisimman paljon.

– Iso kuva lähtee siitä, että me olemme menokehyksen tehneet hyvin tiukaksi, siellä on tehty kipeitäkin toimia ja leikkaamalla saatu valtion talouden menot kuriin. Nyt sitten kun tulee selvästi talouskasvun myötä valtiolle lisää tuloja, nehän näkyvät sitten alijäämän pienenemisenä, ja sehän on ollut tämän hallituksen keskeisiä tavoitteita, Sipilä sanoi.

– Meidän tavoite on painaa nyt velkaantumista mahdollisimman alas tässä riihessä ensi vuonna, Orpo sanoi.

Terho: Turvallisuudesta luvassa avauksia

Sipilän mukaan valmistautuminen riiheen on sujunut hyvässä hengessä, mihin vaikuttavat osaltaan myönteiset talousnäkymät. Niiden vuoksi edessä on hänen mukaansa myös uudentyyppisiä haasteita pohdittavaksi.

– Miten me voimme sitten vastata niihin pullonkauloihin, mitä selvästi kasvussa, osaajien ja työvoiman saannissa on ollut, Sipilä sanoi.

Hänen mukaansa esillä on myös nuorisotyöttömyys ja se, miten kaikki saataisiin kasvuun mukaan.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (s.) sanoi olevansa budjettineuvotteluissa mielellään ensi kertaa Sinisen tulevaisuuden edustajana. Ryhmä irtautui perussuomalaisista alkukesällä.

Terhon mukaan riihestä on odotettavissa avauksia turvallisuuden suhteen.

– Meille on erittäin hyvä ja tärkeä asia, että täällä keskustellaan myös turvallisuuskysymyksistä.