Osa nykyvanhemmista kieltää lapsiltaan maidon: Pelkona sairaus tai ylipaino

Osa pienten lasten vanhemmista pohtii, antaako lapselleen imetyksen jälkeen lainkaan lehmänmaitoa. Maitoa pelätään muun muassa diabeteksen tai ylipainon pelossa. Syyt kasvipohjaisten maidonkorvikkeiden, kuten kauramaidon, käyttöön voivat kuitenkin olla myös ekologiset.

Lasten ja nuorten pohjoismaisia ravitsemussuosituksia laatimassa ollut Hanna Lagström ei pidä suuntausta pelkästään hyvänä.

– Imeväisikäisille rintamaito on paras vaihtoehto. Jos maitoa ei tule, käytetään korvikkeita. Noin vuoden iässä lehmänmaito on monipuolisin vaihtoehto.

Myöhemmin maidon laadulla ei ole niin suurta merkitystä, etenkin jos ruokavalio on monipuolinen.

– Myös jogurtista, piimästä ja viilistä voi saada samoja ravintoaineita kuin maidosta, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Cyrin tutkimusjohtaja Lagström sanoo.

Rasvattomassa maidossa on proteiinia runsas kolme grammaa sadassa millilitrassa. Riisijuomassa proteiinia ei ole juuri lainkaan, kaurajuomassa vain yksi gramma.

Riisimaitoa ei suositella alle vuoden ikäisille eikä yksinomaisena juomana edes 1–6-vuo­tiaille.

– Riisimaidon ravintosisältö ei vastaa lapsen tarvetta ja siinä voi olla korkea arseenipitoisuus, erikoistutkija Sari Niinistö Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo.

Pienille lapsille ei sovi myöskään liiallinen proteiinin tuputus, eli rahkat ja raejuustot on syytä jättää liikkuvien aikuisten ruokavalioon.

Laajat kansainväliset väestötutkimukset antavat viitteitä siitä, että runsas proteiinin saanti varhaislapsuudessa altistaa ylipainolle. Runsas proteiini rasittaa pienten lasten munuaisia, koska ne eivät pysty erittämään riittävästi proteiinien aineenvaihduntatuotteita.

Lue lisää pientan lasten ravitsemuksesta lauantain Keskisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lehmänmaidon yhteyttä diabetekseen tutkitaan vielä