Osallistujaennätys paukkui Helsinki Pridessa – katso kuvasarja kulkueesta

Väkijoukko vaati äänekkäästi translain uudistamista.

Helsinki Pride -kulkueessa saavutettiin lauantaina uusi osallistujaennätys, kun peräti 30 000 ihmistä marssi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta. Edellisvuonna osallistujia oli noin 25 000.

– Yhä useampi haluaa osoittaa solidaarisuutensa. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa Orlandon tapahtumat, Helsinki Priden tuottaja Iina Niemi sanoo.

Kulkue lähti liikkeelle Senaatintorilta ja päätyi Kansalaistorille, jossa pidettiin puistojuhla. Poliisin mukaan kulkue sujui rauhallisesti ilman järjestyshäiriöitä.

Viime vuosina avioliittolain muutos on ollut yksi Pride-viikon keskeisistä teemoista. Niemen mukaan huomio haluttiin tänä vuonna kiinnittää sukupuolen moninaisuuteen liittyviin kysymyksiin.

"Eroon pakkosterilisaatiosta"

Auringonpaahteessa marssineesta väkijoukosta kaikui tanssimusiikin lisäksi kovia huutoja translain uudistamisen puolesta. Nykyinen lainsäädäntö edellyttää transsukupuoliselta ihmiseltä hedelmättömyyttä ja naimattomuutta, jos hän haluaa korjatulle sukupuolelleen juridisen vahvistuksen.

Aihe oli tärkeä myös kulkueeseen osallistuneelle Daniel Santoolle.

– Transihmisiä kohdellaan Suomessa huonosti. Erityisesti pakkosterilisaatiosta pitäisi päästä eroon. Uusi translaki olisi seuraava askel kohti tasa-arvoisempaa Suomea, Santoo sanoo.

Väkijoukossa keskusteltiin myös äitiyslaista, jota koskeva kansalaisaloite on menossa eduskunnan käsittelyyn. Nykyinen laki edellyttää naispareilta perheensisäistä adoptiota, jotta lapsen synnyttäneen äidin puolisosta tulee juridinen vanhempi, vaikka lapsi olisi hankittu yhdessä hedelmöityshoidoilla.

– Adoptiovaihe on täysin ylimääräinen, ja siitä voitaisiin luopua, puistojuhlasta nauttinut Jukkis Koskela sanoi.

Vaikka torijuhlassa käytiin keskustelua tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista, ihmiset muistivat myös nauttia. Daniel Santoon mielestä tapahtuma oli tänä vuonna parempi kuin koskaan.

– Ihmiset huusivat aiempaa kovempaa ja olivat pukeutuneet upeisiin asuihin. Ilmassa ei ollut lainkaan pelkoa, ainoastaan iloa.

Uusimmat

Kotimaa

Keskusta haluaa kotiapua lapsiperheille sekä joustoa perusturvan tilkkutäkkiin

Keskusta purkaa suuttumustaan hallituskumppani kokoomukseen Soini-jupakassa

Valtralla pääsee lokakuussa pikatyöhaastatteluun – yhtiö hakee yhteistyöllä osaajia traktorituotantoon

Kirkkopuiston pysäköintilaitoksen rakennusluvat vetämään ensi viikolla – katso näyttävistä havainnekuvista, miten kiistelty parkkiluola muuttaa keskustaa

Keskusta purkaa suuttumustaan hallituskumppani kokoomukseen Soini-jupakassa – Sipilän mukaan keskustasta on luotu iljettäviä mielikuvia

Pääministeri Juha Sipilä Jyväskylässä: Keskusta maalattiin arvonurkkaan luottamusäänestyskeskustelun yhteydessä

Jäikö pakastin tyhjäksi kesän herkuista? – Paviljongilla järjestettäviltä Wemmin markkinoilta saa lähiruokaa ja käsitöitä

PAMin Ann Selin Ylellä: Kompromissi yrityksen koosta ei kelpaa irtisanomissuoja-asiassa

Merellä myrskyää, maalla kovimmat tuulet puhaltavat iltapäivällä

Jyväskylän Kauppakadulla väkivaltainen kahden miehen välienselvittely lauantaiyönä – nuorempi löi nyrkillä suoraan kasvoihin ja potkaisi maassa makaavaa päähän

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.