"Otatteko pojan hoitaaksenne?" – Sijaisperhe on useammin vieras kuin tuttu

Puoleenpäivään asti se oli tavallinen päivä. Sitten kaksi sosiaalityöntekijää tuli, istui pirtinpöydän ääreen ja esitti kysymyksen, jonka jälkeen "tavallinen" oli muisto vain.

– Se kysymys tuli ihan suoraan, että otatteko tämän pojan hoitaaksenne. Päätös piti tehdä siltä istumalta, kun tämä huostaanotto oli kiireellinen, avohoidon tukitoimenpiteenä toteutettu, Jussi, 60, muistelee kymmenen vuoden takaista tapaamista.

– Vastattiin, että tietenkin, vaikka eihän sitä toki siinä vaiheessa ymmärtänyt, mihin kaikkeen sitoutuu.

Jussi ja hänen puolisonsa ottivat hoivaansa lapsenlapsensa, tuolloin viiden kuukauden ikäisen pojan. Sosiaalityöntekijät olivat tulleet kertomaan, etteivät vanhemmat juuri nyt pysty pitämään vauvasta huolta.

Vielä aamulla isovanhemmat olivat luulleet, että lapsenlapsen perheellä on kaikki hyvin. Asioiden todellinen laita oli kova sokki.

– Kävi kuten monille vanhemmille, että viimeisenä tiedettiin aikuistuneiden lasten elämänmenosta, Jussi sanoo.

Siitä alkoi Jussin ja hänen puolisonsa taival lapsenlapsensa sijaisvanhempina.

Vanhat epäluulot elävät yhä

Vuosikymmen sitten lapsen sijoittaminen sukulaisperheeseen oli Suomessa harvinaista, eikä se ole yleistynyt vieläkään kuten muualla Pohjoismaissa. Perheisiin sijoitetuista lapsista vain hieman yli 10 prosenttia asuu sukulais- tai läheisperheen luona.

Osaltaan taustalla voivat vaikuttaa vanhentuneet asenteet, sanoo läheissijoituksia tutkinut lastensuojelupäällikkö Anna-Liisa Koisti-Auer SOS-Lapsikylästä. Aikaisemmin ajateltiin, että lapsi on paras sijoittaa kauas perhepiiristä, jossa ongelmia on ilmennyt. Vaikeudet eivät Koisti-Auerin mukaan kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että lähipiiri ei kelpaisi sijaisperheeksi.

– Ratkaisevaa on, miten elämänkokemuksia on käsitelty ja työstetty. Vaikeudet voivat olla myös voimavara sijaisvanhemmuudessa.

Suhteen säilyminen sukuun tärkeää

2000-luvun alusta läheissijoituksiin on alettu suhtautua myönteisemmin, ja nykyisin myös niiden edut tunnustetaan, sanoo Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen.

Asiantuntijoiden mukaan läheissijoitetun lapsen suhde sukuunsa säilyy usein vahvempana. Se on tärkeää lapsen identiteetille. Kansainvälisten tutkimusten mukaan läheissijoitukset ovat myös muita pysyvämpiä.

Heinosen mukaan läheissijoitusten määrää Suomessa tulisi lisätä edelleen.

– Samalla pitäisi kuitenkin miettiä, toimivatko läheissijoitusperheille samat tukimuodot kuin muille sijaisperheille ja kehittää tarpeen mukaan niitäkin.

Tukea tarvitaan muun muassa siksi, että läheisille pyyntö sijaisperheeksi ryhtymisestä tulee usein yllättäen. Tilanteeseen liittyy myös vahvoja tunteita.

Jussi kertoo itse tunteneensa huolen lisäksi syyllisyyttä siitä, että aikuisen lapsen elämä oli luisunut raiteiltaan.

– Mietti koko elämänkaarta, että minkälaisia vanhempia on oltu ja mitä tehty pieleen, kun ei olla pystytty antamaan omalle lapselle elämän eväitä.

Toisaalta itsetutkiskelu vain vahvisti päätöstä sijaisvanhemmuudesta. Jussi korostaa, etteivät lähipiirin ulkopuoliset sijaisperheet ole sukulaisperheitä huonompia ja että lähiomaisten soveltuvuus sijaisperheiksi tulee arvioida yhtä huolellisesti kuin muidenkin.

– Mahdollisuus tulisi halukkaille sukulaisille antaa. Minä uskon vakaasti näin jälkeenpäin, että ulkopuolisessa sijaisperheessä ei olisi voitu niin paljon ja täydellä sydämellä yhden lapsen eteen työskennellä kuin me olemme tehneet.

Jussin nimi on muutettu hänen lapsenlapsensa yksityisyyden suojaamiseksi.

Taustana ja lähteenä käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Lastensuojelutilasto 2013 -julkaisua, hallituksen esitystä eduskunnalle perhehoitolaiksi HE 256/2014 ja NOFCA-selvitystä Slektsfosterhjem i Norden (2012).

"Päätös ei ollut meidän" – Läheissijoitus haastaa ihmissuhteet

Läheissijoitus muissa Pohjoismaissa yleisempää