Oulun vauvasurmista epäilty äiti todettiin syyntakeiseksi

Viisi vauvaansa surmannut oululaisäiti on todettu mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi. Oulun käräjäoikeus on jatkanut aamulla tapauksen käsittelyä käymällä läpi mielentilaa koskevaa lausuntoa. Puolustuksen mukaan syytetyn toimintakyky oli heikentynyt tekojen aikaan ja hän luuli, että vauvat syntyivät kuolleina.

Puolustuksen loppulausunnon mukaan kyse ei ole murhista vaan lapsensurmista. Avustajan mukaan niistä voidaan antaa enimmillään viisi vuotta vankeutta.

Joulukuisessa välituomiossaan käräjäoikeus katsoi, että äiti on syyllinen vauvojensa kuolemaan. Oikeuden mukaan naisen nimenomaisena tarkoituksena oli tappaa synnyttämänsä vauvat. Lisäksi oikeus katsoi naisen käsitelleen vauvojen ruumiita pahennusta herättävästi.

Syyttäjä vaatii naiselle ensisijaisesti elinkautista vankeutta viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta.

Vauvojen ruumiit löytyivät viime kesänä oululaisen kerrostalon kellarikomerosta.

Puolustus: Kyse lapsensurmista, ei murhista

Syyttäjä: Äiti toimi vauvasurmissa suunnitelmallisesti

Kolme kuolleista lapsista syntyi viimeisimmän avioliiton aikana

Oulun vauvasurmia tutkitaan myös hautarauhan rikkomisena

Asiantuntijat: Oululaisvauvojen kuolinsyyn selvittäminen vaikeaa

Naapurirapun asukas: "Haju tuntui jo toukokuun alussa"

Poliisi: Vauvasurmista epäilty kävi normaalisti töissä

Oulusta löydetty viiden vauvan ruumiit