Pääministeri Rinne kertoo Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteista tänään

Pääministeri Antti Rinne (sd.) kertoo tänään keskiviikkona Suomen tavoitteista EU-puheenjohtajuuskaudelle. Rinne antaa ilmoituksen puheenjohtajuuskauden ohjelmasta kello 14 alkavassa eduskunnan täysistunnossa.

Ohjelma määrittelee asiat, joita Suomi vie eteenpäin kolmannella EU-puheenjohtajuuskaudellaan heinäkuun alusta vuoden loppuun.

Suomen omaa ohjelmaa pohjustaa kolmen peräkkäisen EU-puheenjohtajavaltion sekä ulkoasiainneuvoston puheenjohtajan yhdessä laatima 18 kuukauden niin sanottu trio-ohjelma. Suomi on laatinut tämän yleisohjelman yhdessä Romanian ja Kroatian kanssa. Trio-ohjelman painotuksia ovat muun muassa työllisyys, unioni vahvana globaalina toimijana ja tulevaisuuteen suuntautuva ilmastopolitiikka.

Suomessa eduskuntaryhmien muodostama työryhmä esitti viime syksynä, että tulevan puheenjohtajuuskauden painopistealueet olisivat kansalaisten saaminen keskiöön, ilmastopolitiikan haltuun ottaminen ja Euroopan vahvistaminen.

EU-puheenjohtajamaan ministerit toimivat puheenjohtajina Euroopan unionin neuvoston eri kokoonpanoissa ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta. Ulkoasiainneuvostoa johtaa ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin

Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2  800 nuuskapurkkia autossaan – epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta

Yön uutiskooste: HS:n gallupin mukaan suomalaiset ennätystyytyväisiä hallitukseen, hyttyskesä alkaa pohjoisessa rytinällä

Raskaan sarjan käsidesin juojista työssäkäyviin jyväskyläläisiin perheenisiin ja -äiteihin: Kyllönmäen selviämisasemalla satoja asiakkaita ja yli tuhat käyntiä ensimmäisenä vuonna

MT: Matti Vanhanen ei halua keskustan puheenjohtajaksi – "Sanon, etten pyri enää mihinkään"

Miten käy vaatimuksille avohakkuiden kiellosta? Anne Kalmari kriittisenä kansalaisaloitteelle: "Luonnon kannalta se olisi negatiivinen asia"

HS-gallup: Tyytyväisyys hallituksen toimintaan on koronapandemian keskellä ennätyskorkealla

Kesäkuun hellejakso sai hyttyset kuoriutumaan rytinällä – etenkin pohjoisessa inisee tulevina viikkoina

Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta – elatussopimusten määräaikaisia muutoksia on tehty paljon koronatilanteen vuoksi

Porrastasanteelta vedetty sähköjohto paljasti kannabisviljelmän Espoossa – poliisi käytti etälamautinta pesäpallomailalla uhkailleeseen mieheen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.