Pääministeri Sipilä pitää punavihreiden metsälinjauksia uhkana metsien käytölle ja ilmastolle

Keskusta korostaa maanantaina julkistettavassa metsäohjelmassaan, että puuta voidaan hakata nykyistä enemmän ja samalla hiilinielut kasvavat. Sen mielestä metsänhoito on parasta ilmastotyötä.

Puolue haluaa tavoitella sekä hiilinielujen vahvistamista että uusia investointeja puunkäytön lisäämiseksi Suomessa.

Metsäohjelmaa Uutissuomalaiselle valottanut keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoo keskustan olevan ehdottomasti sitä mieltä, ettei hakkuita tarvitse vähentää. Hän pitää punavihreiden näkemyksiä uhkana metsien hyödyntämiselle ja metsäalan työpaikoille.

– Punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan ja sitä kautta suomalaiset työpaikat.

Metsänhoitoon ja tutkimukseen satsattava

Olemme saaneet useastakin lähteestä vahvistuksen sille, että hiilinielu kasvaa. Ja suomalainen kestävä metsänhoitotapa sallii myös sen, että puunkäyttöä lisätään pikkaisen ja edelleen ollaan kestävällä tiellä, Sipilä sanoo ja jatkaa.

– Me haluamme tavoitella samaan aikaan sekä metsän hiilinielujen vahvistamista että uusia investointeja puun käytön lisäämiseksi.

Sipilän mukaan puulla on useita eri käyttömuotoja ja puusta pystytään tekemään oikeastaan kaikkea sitä mitä fossiilisesta öljystä.

Hän pitää Luonnonvarakeskuksen (Luke) arviota hakkuumääristä kestävänä tasona ja sanoo, että puuta voidaan hakata noin 80 miljoonaa kuutiota vuodessa.

– Mutta tämä edellyttää satsauksia metsänhoitoon, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Sipilä sanoo.

Hakkuiden rajoittaminen olisi virhe

Sipilän mukaan Suomessa ollaan puun kestävässä hyödyntämisessä erittäin hyvällä uralla, ja metsäala tarjoaa paljon työpaikkoja. Sipilä korostaa, että valtava joukko ihmisiä saa Suomessa elantonsa puusta. Suomen kestävää metsänhoitoa arvostetaan maailmalla ja suomalaista osaamista viedään ulos.

– Se olisi suuri virhe myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta, jos pysäyttäisimme kestävän metsänkäytön.

Uutissuomalaisen vaalikoneaineiston perusteella eduskuntavaaliehdokkaiden selvä enemmistö ajattelee, että metsien hakkuita ei pitäisi heti vähentää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sillä kannalla on vajaat 60 prosenttia eduskuntavaaliehdokkaista, jotka ovat vastanneet Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien ja sanomalehti Karjalaisen vaalikoneisiin.

Hakkuiden vähentämistä kannattaa vajaat 40 prosenttia ja vahvimmin vihreiden ehdokkaat. Vaalikoneisiin oli lauantaihin mennessä vastannut lähes 1300 ehdokasta.

Yrittäjävähennys 8–10 prosenttiin

Keskusta esittää, että yritystoiminnallisen pääomatulon, kuten elinkeinotoiminnasta ja maa- ja metsätaloudesta saadun pääomatulon verotusta tulee keventää korottamalla yrittäjävähennystä 8–10 prosenttiin. Kevyempi verotus kannustaa puun myyntiin ja investointeihin.

Metsävähennyksen asteittainen korottaminen on edelleen keskustan tavoite. Puolue ei hyväksy kiinteistöverotuksen laajentamista maa- ja metsätalousmaahan.

Keskustan metsäohjelman tavoitteena on, että Suomessa siirrytään fossiilitaloudesta biotalouteen. Siksi puolue korostaa suhtautuvansa metsien hyödyntämiseen käytännönläheisesti ja tulevan vaalikauden tarvitsevan oman suomalaisen metsäohjelman.

Puolue haluaa, että metsänomistajia kannustetaan sitomaan hiiltä metsiin ja puupohjaisiin tuotteisiin ja että hiilensidonnan kannusteita kehitetään sekä kansainvälisesti että kansallisesti.

Hiilinieluja voidaan kasvattaa istuttamalla taimia käytöstä poistetuille turvesoille ja heikkotuottoisille, viljelystä poistetuille pelloille.

Keskusta haluaa, että Metso-ohjelman rahoitus varmistetaan ja suoluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan vapaaehtoisuuteen perustuva ohjelma Metso-ohjelman rinnalle.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .