"Päätöksiä, ei selvityksiä" – oppositio peräsi ratkaisuja ilmaisesta toisen asteen koulutuksesta

Oppositio vaati torstaina kyselytunnilla hallitukselta selkeää vastausta, onko se valmis tekemään toisen asteen koulutuksesta ilmaista.

SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti sanoi, että asiasta on tehty jo lukuisia selvityksiä, jotka puoltavat ilmaista opiskelua.

– Kyse on nyt siitä, että meiltä puuttuu päätös, ei selvityksiä, Torsti sanoi.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) viittasi hallituksen meneillään oleviin selvityksiin ja sanoi, että kyseessä olisi iso investointi ja on syytä esimerkiksi katsoa, kohdistettaisiinko tukea kaikkien sijaan syrjäytymisvaarassa oleville.

– Suomi on hyvinvointiyhteiskunta, ja uskomme vahvasti koulutukseen ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. On selvää, että Suomessa ei voi olla tilannetta, jossa koulupolku katkeaa siitä syystä, että perheellä ei ole varaa oppimateriaalikustannuksiin, Grahn-Laasonen sanoi.

"Menkää sosiaalitoimistoon"

SDP nosti esiin myös oppivelvollisuusiän nostoa keinona tehdä toisen asteen koulutus maksuttomaksi.

Grahn-Laasonen korosti, että kyseessä on kaksi eri asiaa.

– En ole aivan vakuuttunut siitä, auttaako koko ikäluokkaa koskeva mekaaninen pakko täsmällisesti juuri tähän ongelmaan eli koulutuksen keskeyttämiseen.

SDP:n Antti Lindtman moitti hallituksen passittaneen nuoret sosiaalitoimistoon, jos rahat eivät riitä koulutukseen.

– Eihän se voi olla näin, että jos rahat ei riitä koulutukseen, niin hallituksen vastaus on "menkää sosiaalitoimistoon".

Grahn-Laasonen sanoi kuvanneensa kyseisessä kommentissa asioiden nykytilaa ja kertoneensa myös, että hallitus etsii keinoja tilanteen parantamiseen.

Asiaa koskeva kansalaisaloite on tulossa eduskunnan käsiteltäväksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vesalan leirikeskuksen päärakennus pois käytöstä – syynä sisäilmaongelmat

Marjojen tuonti Venäjältä saattaa loppua tähän syksyyn – matkustajatuonnin kiloleikkuri tulee voimaan jo syyskuun alussa

Tutkija: Helsingissä vieraillut Vladimir Putin lähetti tuttuja viestejä Euroopalle ja Yhdysvalloille

Keskisuomalaisessa päihdekuntoutusyksikössä erikoinen riita: Kokemusasiantuntijan väitetään pukeutuneen moottoripyöräkerhon tunnuksiin, puhuneen raajojen sahaamisesta ja uhkailleen väkivallalla

Venäläismedia kysyi presidenteiltä Yhdysvaltojen ohjuksista ja Itämeren kaasuputkesta

Uutisanalyysi: Suomen asema idän ja lännen välissä korostui jälleen

Tampereen sunnuntaisesta ampumisesta epäilty vangittiin – 20-vuotiasta epäillään tapon yrityksestä

Laukaan villiintyneiden nautojen omistaja: “Eläintenpitokielto oli kova paikka” – Tilalta löytyi keväällä kolme kuollutta lehmää

Vladimir Putin Moskovan mielenosoituksista: Venäjä kunnioittaa ihmisoikeuksia – tapaamisessa Sauli Niinistön kanssa esille nousivat myös jätehuolto ja ilmastoasiat

Laukaan nautalauma on yhä karkuteillä – "Ne ovat lähteneet syviin metsiin piiloon"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.