Päätoimittaja Mervola: Sipilän selkäranka ja noinkohan talous

Tulevan hallituksen tiedotustilaisuus Helsingin uudessa pääkirjastossa Oodissa oli mielenkiintoinen.

Pääministeriksi nouseva Antti Rinne (sd.) sai muilta hallituspuolueiden puheenjohtajilta niin huimaa suitsutusta, että arempi olisi jo punastunut loppupäiväksi. Rinne näytti nauttivan. Hallituspuolueet olivat hänen otteessaan ja kaikki puolueet vakuuttelivat nyt tyytyväisyyttä hallituksen ohjelmaan. Ja jälleen ryhmä sai itselleen luotua myös lempinimiä: ”viisikko seikkailee” ja ”järkivihreät”.

Myös kolme merkittävää linjausta kuultiin tilaisuudessa. Rinne sanoi, että kaikkia menonlisäyksiä ei laiteta toimeksi, jos työllisyys ei parane ja talous kasva odotetusti. Osa menoista on siis lukon takana.

Toinen linjaus oli osin päinvastainen. Rinteen mukaan hallitus toteuttaa suhdanteille käänteistä talouspolitiikkaa. Eli laskusuhdanteessa elvytetään investoinneilla. Toisaalta noususuhdanteen tasauksesta Rinne ei pukahtanut.

Jos hallitus onnistuu taloustavoitteissaan, neljän vuoden päästä työllisyysaste on 75 ja työttömyys vain 4,8 prosenttia. Se olisi Suomen ennätysluokkaa.

Keskustan Juha Sipilä kertoi vastuunsa puolueen johdossa nyt olevan käytännössä ohitse. Hän ei lähde ministeriksi, ei eduskunnan puhemieheksi eikä muillekaan vastuupaikoille. Hallitusneuvottelut olivat hänen viimeinen suuri tekonsa puolueen johtajana. Hän siirtyy eduskunnan takariviin ja ministereiksi pääsee Sipilän sanoin ihmisiä muusta keskustan ”innokkaasti joukosta”. Suoraselkäistä toimintaa Sipilältä.

Kirjoitus on julkaistu päätoimittaja Pekka Mervolan Huomioita-palstalla. Lue palstan kaikki kirjoitukset tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hallituksen tavoitteena julkisen talouden tasapaino ja 60 000 uutta työpaikkaa vuonna 2023

Näin uusi hallitus jakaa ministerinsalkut