"Päättäjien olisi hyvä tutustua menoon Viron viinarannassa"

Maanantaiaamuna Tallinnasta Helsingin Länsisatamaan saapuneilla matkustajilla on paljon kevyemmät kantamukset kuin tuoreesta alkoholin tuontia kartoittavasta tutkimuksesta voisi päätellä.

Palvelualojen, kaupan ja panimoteollisuuden kyselyn perusteella 80 prosenttia Virosta palaavista seurueista tuo mukanaan alkoholia. Nyt siiderilaatikoiden sijaan perässä vedetään matkalaukkuja. Muutamalla matkaajalla on kannossa olutsalkku.

Seuraavaa Tallinnan-lähtöä odottavat matkustajat eivät kuulemma hekään aio palata edellisiä raskaamman juomalastin kanssa.

Viron-matkaa ei koskaan ole tullut tehtyä alkoholin hakemista varten, sanovat Oulusta satamaan matkustaneet Henna Luomaranta-Tuukkanen ja Heikki Tuukkanen. He arvelevat tuovansa ulkomailta alkoholia vuodessa alle kymmenen litraa.

– Matkoilta tuodaan muutama tuliaispullo. Se ei vaikuta omaan kulutukseen Suomessa, eikä matkalle tarvitse lähteä juomisia hakemaan, Suomessa alkoholi on ihan tarpeeksi halpaa, pariskunta tuumaa.

Työmatkalle lähdössä oleva helsinkiläinen Samu Scheiman sanoo, ettei aio tuoda tällä kertaa alkoholia lainkaan.

– Ne matkat on tehty erikseen, autolla. Juomisten hakeminen ei tosin ole ollut silloinkaan matkan pääsyy, hän sanoo.

Scheiman ei usko, että Viron matkustajatuonti selittäisi kokonaisuudessaan suomalaisten laskenutta kulutusta ravintoloissa tai oluthyllyillä kotimaassa. Alkoholin verotusta hän pitää silti turhan raskaana.

– Me kuitenkin maksamme Suomessa esimerkiksi tuontiviinan terveysvaikutuksista. Nykymalli on kansantalouden kannalta älytön. Päättäjille tekisi hyvää käydä katsomassa, millaista meno on Viron puolella viinarannassa, Scheiman naurahtaa.

Kysely: 5 prosenttia matkustajista tuo puolet Viron-viinoista