Päiväkotien henkilökunnan koulutusvaatimukset nousemassa

Tulevaisuudessa vähintään kahdella kolmesta oltava korkeakoulututkinto.

Päiväkotien hoidon laatua pyritään parantamaan nostamalla henkilökunnan koulutustasoa. Hallitus antoi tänään pitkään valmistellun esityksen uudeksi varhaiskasvatuslaiksi eduskunnalle.

Tulevaisuudessa päiväkodeissa vähintään kahdella kolmasosalla henkilökunnasta pitää olla korkeakoulututkinto. Nykyisin korkeakoulutettuja on oltava yksi kolmesta.

– Varhaiskasvatuksen laadun tärkeimpiä tekijöitä on henkilöstön osaaminen ja työnjako, sano opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Huoleen käsiparien riittävyydestä pyritään vastaamaan tasa-arvoavustuksilla, jotka otetaan käyttöön ensi vuodesta alkaen. Niiden kautta alueilla, joissa esimerkiksi työttömyyttä ja vieraskielistä väestöä on enemmän, päiväkoteihin on mahdollista saada lisähenkilöstöä.

– Pystytään palkkaamaan lisähenkilöstöä, jolla voi olla erityisopetuksen tai esimerkiksi sosiaalipuolen osaamista.

Kiusaamisen ehkäisy kirjataan nyt ensi kertaa varhaiskasvatuslakiin. Lasta tulee lain mukaan suojata väkivallalta, kiusaamiselta ja muulta häirinnältä.

Uusi laki pyritään saamaan voimaan tänä syksynä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista ryhdytään selvittämään maanantaina – vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan heidän on pysyttävä pois kodeistaan

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.