Pöytyällä eilen kadonnut nainen löytyi kuolleena

Pöytyällä eilen kadonnut nainen on löytynyt kuolleena, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Eilen ilmoitettiin kadonneeksi nainen ja kaksi pientä lasta, joiden oli viimeksi havaittu liikkuvan henkilöautolla lauantaina iltapäivällä Pöytyän Yläneellä.

Lasten äiti löydettiin tänään kuolleena Yläneeltä. Iltalehden saamien tietojen mukaan lapset löytyivät samasta paikasta kunnossa ja vahingoittumattomina. Poliisi ei toistaiseksi tiedota asiasta enempää.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana ja kiittää sivullisia saamistaan havainnoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Laukaan mopokolarin kahdesta loukkaantuneesta toinen kuoli vammoihinsa – turmapaikalla palavat nyt kynttilät

Äänekoskella liikenneonnettomuus 13-tiellä – säiliörekasta valunut vaarallista ainetta maastoon

Näkökulma: Huippujen nostamisen ei pitäisi vaatia sivullisia uhreja – "Voi kysyä, haluammeko pitää yllä sellaisia kulttuureita ja instituutioita, joihin täytyy kasvattaa ja kouluttaa taas uusia ihmisiä nöyryyttämällä"

Sinä aamuna kirkonkylä järkyttyi – kohtalokas hälytys tuli kello 4.50 ja Jouni Heiskanen teki, mitä oli tehtävissä

Rinne selittää kansainvälistä hämmennystä aiheuttaneita Brexit-puheitaan: "Syyskuun lopun takaraja on vain viitteellinen"

Rinne STT:lle: Suomen ja EU:n brexit-linjassa ei muutoksia – "Syyskuun lopun takaraja on vain viitteellinen"

Kerrostalokaksio tuhoutui täysin tulipalossa Vantaalla – poliisi tutkii syttymissyytä

Ajokeli pysyy huonona alkuviikon öinä ja aamuina, loppuviikolla sää lämpenee

Rattijuoppo suistui yöllä ulos tieltä Laukaassa – kolme matkustajaa kyydissä

Mopoauto päätyi katolleen ojaan Raumalla – seitsemän nuorta kyydissä, yksi sairaalaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.