PAM haluaa parantaa muun muassa siivoojien työehtoja – valmis nopeisiin päätöksiin, jos tes-neuvottelut jumittavat

Erityisen juntturassa on kiinteistöala.

Palvelualojen ammattiliiton hallitus varautuu tarvittaessa nopeisiin päätöksiin, jos työehtosopimusneuvottelut eivät etene.

PAM neuvottelee parhaillaan sopimuksia esimerkiksi kiinteistöpalveluihin, kaupan alalle sekä majoitus- ja ravitsemusaloille.

PAMin puheenjohtaja Ann Selin luonnehtii kiinteistöalan tilannetta hankalimmaksi ja peräänkuuluttaa aidon sopimisen henkeä.

– Minkään muun alan neuvotteluissa ei ole ollut tällaisia vaikeuksia, vaikka tekemistä niissäkin toki on, Selin sanoo.

– Haluamme alalle työehtosopimuksen, joka parantaa siivoojien, kiinteistönhoitajien ja talonmiesten työnteon ehtoja.

Neuvottelut ovat olleet keskeytyneenä jo yli viikon, PAM tiedottaa. Kiinteistöalan sopimuksen piirissä on noin 70 000 työntekijää.

PAMiin kuuluu kaikkiaan noin 230 000 jäsentä, liitto kertoo. Heistä suurin osa on naisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vartiointiliikkeen omistaja varasti vartioimistaan kaupoista liki 30  000 euron edestä rahaa ja tavaraa, lavasti murron omaan kotiinsa ja vei mökeiltä mönkijöitä

Sotaveteraani tunsi kiitollisuutta omaa sukupolveaan kohtaan, kun sai nähdä miten hyvä itsenäisyyden säilyttäneestä Suomesta tuli

Posti ei ole saanut uusia yhteydenottoja tietosuojaongelmien vuoksi

Jyväskyläläisnainen järkyttyi häikäilemättömästä varkaudesta keskellä kirkasta päivää – "hirveän iso mies" hyppäsi rattiin ja vei auton nenän edestä

Unkarista tuotiin Helsinkiin lähes puoli miljoonaa Rivotril-pilleriä auton rakenteisiin piilotettuna, neljä tuomittiin vuosiksi vankilaan

KORJAUS: Pitkän linjan ammattirikollinen tuoreen kirjan mukaan: Ehdotin syyttäjän ampumista rynnäkkökiväärillä aamutelevision suoraan lähetykseen

Vedenkäytön säännöstely Petäjävedellä jatkuu viikkoja – Uimalan puusauna kuntalaisten käytettävissä päivittäin

Turhia kilpailukieltosopimuksia pyritään karsimaan kolmikantaisesti

Mies löytyi hukkuneena Lutakon satamasta Jyväskylästä maanantaina

Kuopion kouluhyökkäystä tutkitaan myös valmistelurikoksena, haavoittuneista sairaalassa enää yksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.