PTT: Ruuan hinta laskee tänä vuonna yli kaksi prosenttia

Ruuan hinta laskee tänä vuonna reilut kaksi prosenttia, ennustaa Pellervon taloustutkimus. Taustalla on toisaalta kustannusten lasku, toisaalta heikentynyt kysyntä ja kauppaketjujen kiristynyt kilpailu. Eniten laskevat maitotuotteiden hinnat.

Ruuan hinta laskee tänä vuonna nopeammin kuin muut kuluttajahinnat. Ensi vuonna ruuan hinta kääntyy taas hienoiseen nousuun, ennusteessa arvellaan.

Myös maatalouden yrittäjätulo on laskussa. Se on Pellervon mukaan puolittunut kahdessa vuodessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.