Paavo-kissa sai puheenvuoron poliisin Facebook-sivulla

Paavoksi esitelty kissa sai perjantaina puheenvuoron Pohjois-Karjalan poliisin Facebook-sivulla. Paavo kertoo keväisestä ilmiöstä, joka on taatusti tuttu monella asutusalueella.

Paavon ajatukset Facebookiin on kirjoittanut poliisilakimies Pena, jonka tekstiä on perjantain aikana lähes 2 000 kertaa.

"Me kissat ei oikeestaan saatas liikkua vapaana. Varmaan sen takia, että meitin väitetään pyydystävän pikkulintuja, kuseksivan nurkkiin ja paskovan kukkapenkkiin", Paavo täräyttää.

Paavo kertoo nähneensä, kuinka kollegansa erityisesti keväisin saattavat karkailla ja mouruta ihmisten pihalla.

"Ihan nuarena kissana taisin mäkin muutaman kerran karata ja mouraista, mutta sitten kun mä kävin semmosen valkotakkisen naisen luana vähän aikaa nukkumassa, ei ole mourututtanu yhtään. Eikä tarvinnu karata kotoa mihinkään", Paavo kertoo.

Paavo osoittaa huolensa keväistä ilmiötä kohtaan. Vaikka kissa pääsisikin keväästä intoutuneena irti, ei mouruajaa saa tappaa, koska se on rikos.

"Jos oikein kolleekat harmittaa, eikä sana mene perille isäntäväelle, niin ne saa ottaa kiinni ja toimittaa kissahoitolaan, josta ne voi sitte noutaa maksua vastaan."

"Sanovat, että täällä pohjoskarjalassakin ilmotettiin poliisille viime vuanna paristakymmenestä kotikissan tappamisesta. Se on muuten rumasti tehty", Paavo harmittelee.

Paavo muistuttaa, että kissa on jollekulle aina hyvä rakas, varsinkin lapsille ja vanhuksille.

"Se taitaa se tappaja olla yleensä se naapurin äijä, mutta milläpä noi poliisitkaan sen todeksi näyttää", Paavo toteaa.

"Miau", Paavo sanoo loppukaneetikseen.

Uusimmat

Kotimaa

Pääekonomisti yllättyi: Oletettua harvempi kunta korottaa veroprosenttiaan ensi vuonna –  kirein prosentti 22,5 muutamassa kunnassa

Reserviläisliitto haluaa nostaa kertausharjoitusten vuorokausimäärää

Leivonmäkinen Vesa Koivisto pelasti toivakkalaisen Timo Pynnösen Tali-Ihantalasta 1944

Mies, joka ei väistänyt vastuutaan todellisessa hädässä – katso videolta, kuinka jälkipolvet kuittasivat Tali–Ihantalassa syntyneen kunniavelan 74 vuotta myöhemmin

Poliisi epäilee Pyhäjärven kerrostalopaloa tahallaan sytytetyksi, kaksi otettu kiinni

Muutaman päivän pakkanen ei saa hiihtokeskuksia aloittamaan lumetusta – Keski-Suomessa odotellaan vielä

Mies kärähti törkeästä rattijuopumuksesta Jyväskylän Seppälässä – autossa oli kyydissä pieni lapsi

Seurakuntiin valitaan uudet päättäjät tänään – äänestysaikaa on iltaan saakka

Pesukone syttyi palamaan omakotitalon alakerrassa Jämsässä – rakenteisiin ja kalusteisiin savuvahinkoja, asukas terveyskeskukseen

"Ilmastonmuutoksen torjunta haravointia parempi metsäpalojen torjuntakeino" – Trump nosti Suomen esiin metsänhoidon mallimaana, presidentti Niinistö ei kuitenkaan puhunut haravoinnista

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.