Paidaton puheenjohtaja ei ollut kaikkien vihreiden mieleen – "Onhan se niin, että politiikkaa tehdään vaatteet päällä"

Reilun vuoden vihreiden puheenjohtajana toiminut Touko Aalto on saanut julkisuutta myös muissa kuin asiakysymyksissä. Elokuun alussa hänestä levisi sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa hän tanssi paidattomana tukholmalaisella klubilla. Kyseessä oli Europride-tilaisuus, jossa Aalto oli mukana Ruotsin vihreiden kutsumana, mutta kotipuolueessa tapaus vähän kismittää.

–  Onhan se niin, että politiikkaa tehdään vaatteet päällä, sanoi Heli Järvinen, vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja STT:lle ryhmän kesäkokouksen jälkeen Kouvolassa torstaina.

Virheitä tehdään ja niistä opitaan, Järvinen jatkaa. Hän kehuu eduskuntaryhmän yhtenäisyyttä ja Aallon taitavuutta vastuiden delegoijana.

–  Hän käyttää todella taitavasti eduskuntaryhmästä löytyvää osaamista. Hänellä on myös muiden puheenjohtajaehdokkaiden vastaansanomaton tuki, Järvinen kuvailee.

Vieressä viime kesänä ehdokkaina olleet ja eduskuntaryhmän puheenjohtajistoon kuuluvat Krista Mikkonen ja Olli-Poika Parviainen nyökyttelevät. Parviainen ei halua Aallon julkisuuskuvaa kommentoida. Mikkosen mukaan politiikassa on tavallista, että puolue henkilöityy puheenjohtajaansa ja tämän toiminta vaikuttaa myös puolueeseen.

–  Meillä on onneksi tunnettuja "nimivihreitä" kaikkialla ja sieltä löytyy äänestäjille samaistumiskohteita. Sitähän äänestäjä myös osittain hakee, Mikkonen sanoo.

–  Yksityiselämän julkisuuskohut ovat tietenkin harmillisia, ei niitä kukaan toivo, hän jatkaa.

Gallupien muuttUminen ääniksi on haaste

Helsingin Sanomien torstaina julkaisemassa kannatusmittauksessa vihreät oli nostanut hiukan kannatustaan 13,7 prosenttiin. Nyt neljännellä sijalla oleva vihreät käväisi vuosi sitten toiseksi suosituimman puolueen paikalla noin 17,5 prosentin kannatuksella. Mittauksia seurataan, mutta enemmän kertoo pidemmän aikavälin tarkastelu.

–  Tärkeämpää on, että olemme kannatuksessa päässeet seuraavalle tasolle, mikä näkyi viime kuntavaaleissa. Nyt kannatus on ollut koko ajan yli silloisen reaalituloksen. Gallupien realisoitumien on ollut meille haaste, jonka eteen pitää tehdä töitä, Mikkonen kuvailee.

"Budjetti on aina arvovalinta"

Oppositiopuolue vihreät suomi odotetusti hallituksen budjettilinjauksia eduskuntaryhmänsä kesäkokouksen jälkeen Kouvolassa.

Budjetti näyttää tässä vaiheessa vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Krista Mikkosen mukaan "hyvin kokoomuslaiselta". Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on puhunut 300 miljoonan euron mahdollisista kevennyksistä ansiotuloverotukseen.

–  Hallituksella on valmiutta suunnata veronkevennyksiä hyvätuloisille, Mikkonen tulkitsee.

–  Tällä hallituksella ei ole enää kanttia tehdä muutoksia, ne jäävät seuraavalle hallitukselle, hän jatkoi mediatilaisuudessa kesäkokouksen jälkeen.

Pienituloisimmat eivät hallituksen suunnittelemista veronkevennyksistä hyötyisi, vihreät sanoo. Puolue suuntaisikin veronkevennyksiä kaikkein pienituloisimmille korottamalla kunnallisveron perusvähennystä yhteensä 260 miljoonalla, sanoo vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Heli Järvinen.

Rahat uudistuksiin ympäristölle vahingollisista tuista

Lisäksi vihreät vähentäisi köyhyyttä palauttamalla sosiaalietuudet indeksiin sidotuiksi, korottamalla takuueläkettä ja perusturvaa 50 eurolla sekä nostamalla opintotukea 33 prosentilla.

Vihreiden vaihtoehtobudjetissa koulutus on keskeisessä osassa. Puolue esimerkiksi tekisi varhaiskasvatuksesta ja toisen asteen koulutuksesta maksutonta.

Esimerkiksi kunnallisveron perusvähennyksen korotus on ollut vihreiden vaihtoehtobudjeteissa esillä myös aiemmin ja sen summa, samoin kuin muut summat tarkentuvat syksyllä, Mikkonen sanoo.

–  Aivan kuten ennenkin, teemme budjetin, joka on tasapainossa eikä ota yhtään sen enempää velkaa kuin hallitus on ottamassa. Budjetti on aina arvovalinta, minne se raha laitetaan, Mikkonen painottaa.

Uudistuksia vihreät rahoittaisi esimerkiksi ympäristölle haitallisia tukia leikkaamalla ja kohdentamalla tukia uudella tavalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Touko Aalto on ollut piirijohtajien mielestä kasin puheenjohtaja – "Olisi voinut pitää paidan päällä"

Tutkija Touko Aallon kuvakohusta: "Edustaa puolueensa arvoja, ei helpota muiden puolueiden äänestäjien tavoittelua"

Kolumni: Touko Aalto riisui roolinsa