Pakettiauton traileri osui vastaantulevaan henkilöautoon Saarijärvellä

Pakettiauto ja henkilöauto kolaroivat sunnuntaiaamupäivällä Saarijärvellä. Onnettomuus tapahtui kymmenen aikaan.

Traileria vetäneellä pakettiautolla oli oletettavasti aikomus lähteä ohittamaan edellä olevaa autoa, mutta kuljettaja olikin jarruttanut ja palannut kaistalleen vastakkaisesta suunnasta tulevan henkilöauton vuoksi. Tällöin kaistalle palaavan pakettiauton traileri oli ilmeisesti kääntynyt poikittain vastaantulevan kaistalle ja osunut henkilöautoon.

Onnettomuus tapahtui Hännilän kylän lähettävillä tie 13:sta noin seitsemän kilometria Myllymäentien suuntaan. Henkilöauto ajautui osuman vaikutuksesta ojaan ja auton keula meni törmäyksestä kasaan.

Pakettiauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi toinen aikuinen. Henkilöautossa matkusti kaksi aikuista ja yksi lapsi. Onnettomuudessa vältyttiin henkilövahingoilta. Ambulanssi kävi paikalla tutkimassa matkustajat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

IL: Tiina Jylhä nosti kolmen miljoonan euron vahingonkorvauskanteen Suomen valtiota vastaan maskikaupoista

Suurin osa saanut myrskyssä katkenneet sähköt takaisin – Itä-Suomessa on vielä korjattavaa, sähköverkon ongelmat hidastavat junaliikennettä

Kangasniemen putkirikko: Vuorokauden vedet valuivat maahan parissa tunnissa – asukkaat voivat auttaa säästelemällä vettä

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pysyi hovissa

Kangasniemellä vakava vedenjakelun häiriö – vettä vuosi repeämästä niin paljon, että koko vesitorni tyhjentyi

Lähes 13  000 ihmistä on hakenut tartuntatautipäivärahaa Kelalta – kielteisiä päätöksiä entistä vähemmän

Yön uutiskooste: Kyselyn mukaan hieman yli puolet pitää rasismia ongelmana Suomessa, Yhdysvalloissa eniten koronatartuntoja vuorokauden aikana koskaan

Ylen gallup: SDP:n kannatuksen kasvu taittui, mutta se on yhä suosituin puolue

Erikoinen kesäkuu päättyi Päivö-myrskyyn – ennätyksiä rikottiin, helteessä hikoiltiin ja kaatosateessa kastuttiin

Näin Jämsän jättipalo sai alkunsa: "Siellä on ollut jokin sinne kuulumaton tavara" – Pohjavesien näytteistä helpottava tieto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.